Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pikkukaupunkilaisuutta tulee vaalia kuin kallista aarretta – Historia on Hämeenlinnan valtti, mutta nyt on aika panna uutta vaihdetta silmään

Sanoittajamestari Vexi Salmella oli tapana usein surullisesti todeta, ettei hänen nuoruutensa Hämeenlinnaa ole enää olemassa.

Sen verran vanha mies olen minäkin, että muistoissani on paljon kadunkulmia ja näkymiä, jotka ovat ajan saatossa hävinneet.

Elämää puiston kulmilla

Pikkupoikana katselin ikkunasta paraatia, jossa panssarivaunut jyristelivät pitkin Sibeliuksenkatua torille.

Asuntoamme vastapäätä oli 1800-luvulla rakennettu keltainen kivitalo, ja lääninhallituksen takana oli vanhojen puutalojen ränsistynyt pihapiiri, joka oli yhtä aikaa pelottava ja kiehtova paikka.

Muistan elävästi, kun äiti vei minut katsomaan Tinasotamiestä vanhaan teatteriin Sibeliuksenpuiston kulmalle.

Kurahousuiässä olin hoidossa puiston toisessa kulmauksessa olevassa päivätarhassa, jonka aidan takana haukkuivat poliisiaseman koirat.

Puistotäti oli vallan mukava, ja antoi huutia vain pojalleen, joka kävi silloin tällöin vippaamassa mutsiltaan rahaa. Siitäkin pitkätukasta tuli myöhemmin poliisi ja kaupunginvaltuutettu.

Nostalgia on vaarallista

Muistojen virta on loputon vanhan urheilukentän rusettiluisteluista ensimmäisiin rokkikeikkoihin Hämeenkaaressa.

Vaikka lapsuuteni leikkikentät ovat monin paikoin hautautuneet, en jaksa haikailla niiden perään. Nostalgia voi olla vaarallinenkin tauti, jos se on joka käänteessä kehityksen jarruna.

Menneisyys on kuitenkin vahvasti ja pysyvästi läsnä Hämeenlinnassa, ja itse koen kotikyläni tunnelman edelleen samanlaisena kuin poikasena.

Tätä pikkukaupungin henkeä tulee vaalia kuin kallista aarretta, vaikka talot olisivatkin korkeampia. Olen luottavainen ja uskon, ettei rakastamani Hämeenlinna koskaan katoa.

Lisää pökköä pesään

Vaikka Weekend-festivaalin tulo Kantolaan onkin todellinen jättipotti, Hämeenlinnaan suuntautuvan matkailun edistämistä mietitään jatkossakin kuumeisesti.

Luulen, ettei kaupunkimme ole vieläkään profiloitunut kotimaan reissaajien mielessä. Historia on vahvin valttimme, mutta nyt pitää panna uutta vaihdetta silmään.

Ritarien pitää kolistella haarniskoissaan muulloinkin kuin keskiaikamarkkinoilla, musiikin soida risteilyillä ja hevoskärryjen kopsutella pitkin Vanajan ja Aulangon rantoja.

Silti ajattelen, että brändin pitää olla myös kodikas ja lämmin. Niin kuin vanha kunnon Hämeenlinna.