Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravintola saa kuraa niskaan, otti se koronapassin käyttöön tai ei – Hämeenlinnalaisyrittäjät yllättyivät kiukkuisesta palautevyörystä

Paikalliset ravintolat ovat reagoineet uusiin rajoituksiin vaihtelevin käytännöin. Asiakkaiden mielipiteet ovat jakautuneet vahvasti.

Ravintolarajoitukset kiristyivät keskiviikkona Kanta-Hämeessä. Ruokaravintolat voivat nykyisessä tilanteessa valita, ottavatko ne käyttöön koronapassit, jolloin ne voivat kiertää rajoitukset.

Toinen vaihtoehto on rajoittaa ruokaravintoloiden asiakaspaikat 75 prosenttiin sisätiloissa ja noudattaa annettuja aukiolo- ja anniskeluaikoja.

Ravintolat ovat kertoneet ratkaisuistaan muun muassa Facebook-sivuillaan, ja asiakkaiden suhtautuminen on ollut kirjavaa.

Ravintoloitsija Joakim Parkkonen kertoo yllättyneensä palautevyörystä, kun Uoma ja Vintti ilmoittivat, etteivät ota koronapassia käyttöön.

Valtaosa palautteesta oli negatiivista.

– Meitä syytettiin vastuuttomiksi ja kerrottiin, että suosiomme asiakkaiden keskuudessa tulee katoamaan, Parkkonen kertoo.

Kiitostakin tuli

Ravintola sai päätöksestään myös kiitosta tarjotessaan ruokailumahdollisuuden niille, joilla ei syystä tai toisesta koronatodistusta ole.

– Kun tieto rajoituksista tuli, puhelin alkoi soida. Olisimme joutuneet perumaan isoja ryhmävarauksia, jos olisimme siirtyneet passin käyttöön.

Parkkosen mukaan Uomassa ja Vintissä on koko pandemian ajan tehty kaikki mahdollinen turvallisuuden hyväksi.

– Noudatamme käsihygieniaa sekä turvavälejä ja huolehdimme ilman puhtaudesta erittäin arvokkailla ionipuhdistimilla. Henkilökunta on kahteen kertaan rokotettua ja käyttää kasvomaskeja sekä suojakäsineitä.

Parkkonen kokee tilanteen niin, että valtio on antanut kaksi vaihtoehtoa toimia, eikä poliittinen taistelu asian tiimoilta kuulu ravintolabisnekseen.

– Olemme kokeneet asiakasmäärän rajoittamisen todella onnistuneeksi ratkaisuksi, eikä tartuntaketju ole meidän ravintoloissamme levinnyt, Parkkonen toteaa.

Haukuttiin natseiksi

Keskiviikkona koronapassin käyttöön ottanut Ravintola Popinon yrittäjä Tiina Klemelä kertoi Hämeen Sanomille (HäSa 17.11.) saaneensa somessa heti kielteistä palautetta.

– Meitä haukuttiin natseiksi, ja meille toivottiin konkurssia. Tulee paha mieli, kun ihmiset ovat niin kiukkuisia.

Suurin osa keskiviikon lounasasiakkaista oli kuitenkin näyttänyt passin ja pitänyt käytäntöä hyvänä.

– Emme ole poliiseja emmekä terveysviranomaisia, mutta meidän on pakko tarkistaa koronapassit, jotta pystymme harjoittamaan liiketoimintaamme. Haluamme ottaa paikan täyteen, koska esimerkiksi pikkujoulusesonki on myyty loppuun. Olemme kärsineet koronatilanteesta jo puolitoista vuotta.

Hybridimallia käytössä

Anniskeluravintoloissa paikoista saa olla käytössä vain puolet, mikäli koropassia ei käytetä.

Olutravintola Birgerissä noudatetaan “hybridimallia” eli passia kysytään perjantaina ja lauantaina koko aukiolon ajan, mutta muina viikonpäivinä toimitaan rajoitusten puitteissa.

– Viikolla ravintola harvemmin täyttyy, joten silloin näillä rajoituksilla ei ole juurikaan merkitystä. Perjantaina ja lauantaina katsomme passit, kun asiakas astuu sisään. Pikkujouluaika lähestyy, emmekä voi viikonloppuisin mitenkään luopua käytännössä 50 asiakaspaikasta, ravintoloitsija Mika Partanen sanoo.

Teatterissa koronapassi

Paikallisista baareista Papukaija pub ja Vanha Nalle ovat ilmoittaneet Facebook-sivullaan, etteivät ainakaan toistaiseksi ota koronapassia käyttöön. Ravintola Kaima, Pikku-Eero ja Pub Wiljami kysyvät passia perjantai- ja lauantai-iltoina.

Tawastia Groupin ravintoloista Albertin Kellari otti koronapassin käyttöön keskiviikkona, Skogster torstaina ja Emilia-klubi sekä Piparkakkutalo perjantaina.

Koronapassi tarkastetaan niissä kaikilta yli 16-vuotiailta sisään tultaessa kellonajasta riippumatta.

Verkatehtaalla koronapassia on vaadittu yli 16-vuotiailta kaikissa yleisötapahtumissa keskiviikosta alkaen ulko-ovella. Ravintola Verkatehtaalla koronapassia ei edellytetä lounasaikaan, koska lounaalla siirryttiin 75 prosentin paikkakapasiteettiin.

Hämeenlinnan Teatteri otti koronapassin käyttöön perjantaina.