Nimityksenä “kukkakaupan pitäjä” on vain pintaraapaisu Paula Forssin elämäntyöstä. Forss jatkoi kukkakaupan pitoa tätinsä jalan jäljissä ja liitti mukaan hautauspalvelut perunkirjoituksineen ja pitopalveluineen. Työtehtävät ovat vaihdelleet huonekasvien huolenpidosta aina poliisin tilaamiin vainajakuljetuksiin.
Turengin keskustassa liikerakennuksen isoa ikkunaa koristaa sinivioletti kukkameri.
Elävä näyteikkuna kuuluu Paula Forssin pyörittämälle Turengin Kukalle. Soilikki on ollut osa katukuvaa jo useita vuosia ja on viherkasvien aatelia, vanhaa kantaa.
Forssin mukaan tästä “roikkusoilikista”, kuten hän sitä kutsuu, moni himoitsee pistokasta. Usein Forss joutuu kuitenkin tuottamaan pettymyksen, sillä suojellakseen emokasvia hän irrottaa siitä “pentuja” hyvin harkiten.
Kaupassa on muitakin viheraarteita kuten katon rajassa kiemurteleva enkelinsiipi ja jättikokoinen saniainen. Ylähyllyllä koreilee myös viherkasviharrastajien suuresti himoitsema amatsoninlilja.
Nämä kasvit ovat yhtä vanhoja kuin yritys, vuodelta 1953. Ne ovat Forssin tädin, Elli Virtasen peruja.
Pentuja joutuu odottamaan
Moni harrastaja tietää lähes 70-vuotiaiden kasvien arvon. Pistokkaiden perään kyselevät niin vanhat kuin nuoret harrastajat kauempaakin Suomesta.
– Ensin kysyttiin enkelinsiipeä ja sitten hienohelmaa. Olen laittanut ylös, kuka mistäkin haluaisi pennun, Forss kertoo.
Pistokasta odottava saa varautua jonottamaan pitkäänkin, ja esimerkiksi seuraavat amatsoninliljan mukulat on jo varattu.
– Ei saa olla liian ahne, eikä hätäinen. Annoin liikaakin kirjavasta peikonlehdestä pistokkaita, ja se tykkäsi huonoa. Nyt siihen ei saa enää koskea, Forss sanoo jämäkästi.
Kauppa siirtyi veljen tyttärille
– Me tytöt tiesimme tarkkaan, että kauppa jää meille. Elli-täti oli isän sisko, naimaton ja lapseton, Forss taustoittaa yritystaipaleensa alkua.
Kukkakauppa siirtyi Forssin ja tämän nuoremman siskon Tuula Virtasen kontolle 1970-luvun puolivälissä. Virtanen jäi sairauseläkkeelle jo vähän päälle 30-vuotiaana, joten yritys on ollut jo pitkään Forssin hoidossa.
Vuonna 1979 Forss lisäsi yrityksen tarjontaan hautauspalvelut, pitopalvelun ja myöhemmin myös perunkirjoitukset. Yrityksen virallinen nimi on täten Hautaus- ja Pitopalvelu Turengin Kukka.
Apua muilta ja töitä tehden
Kaiken tarvittavan Forss on opetellut työtä tekemällä, ja työviikkoon on kuulunut aina seitsemän työpäivää.
Ennen yrittäjyyttään Forss työskenteli Turengissa silloisessa Sampo-kaupassa, kahvila Ilveskissassa Mesikämmen-ravintolassa sekä Kalpalinnassa.
– Mesikämmenestä tytöt tulivat meille töihin ja opettivat meille pitopalvelun, Forss kertoo.
Perunkirjoituksiin Forss on saanut apua ja neuvoja muun muassa Suomen Hautaustoimistojen liitolta. Niissä, samoin kuin pitopalvelutöissä ja vainajien kuljetuksissa, häntä auttaa hänen nuorempi poikansa.
Huumoria ja auktoriteettia
Forss on kiitollinen myös kaikille niille paikallisille ystäville ja tutuille, jotka ovat hänelle tarjonneet auttavan kätensä.
Kauppaan on kiikutettu tuoretta pullaa, sanomalehtiä kukkien kääreeksi sekä käpyjä asetelmia varten. Joku on ilahduttanut viemällä roskat roskakatokseen.
Haastattelupäivänä kaupassa piipahtava ystävä kertoo Forssin omaavan luontaista auktoriteettia ja omanlaisen, tilannetajua vaativan huumorintajun. Siitä saavat tuta joskus kaupan asiakkaatkin.
– Huumorin kanssa täytyy katsoa asiakas ja tilanne, Forss painottaa.
Hän on hyvin tarkka siitä, miten hautauspalveluiden puolella käyttäydytään. Forss korostaa alan sääntöjen ja suositusten tärkeyttä.
– Olen minä kiitosta saanut omaisilta, joten kai minä sitten osaan palvella. Enkä minä pidä, että olisin hirveän huono kukkaseppeleitäkään sitomaan, Forss sanoo vaatimattomasti.
Vainajien kasvot unohtuvat
Matkan varrelle on kuulunut myös ikäviä muistoja. Ne liittyvät aikaan, jolloin Forss hoiti poliisin tilaamat vainajien kuljetukset.
Kun haastatteluhetkellä Turengissa kuuluu hälytysajoneuvon ääni, Forss muistelee kuinka tuo ääni sai hänet aina varpailleen ja odottamaan puhelua.
Karmivimpia oli keskellä yötä tulleet soitot, joissa kerrottiin vainajan sijainti, ei juuri muuta. Usein noudettavana oli Turengissa ikänsä asuneelle Forssille tuttu ihminen.
– Minulla on loppujen lopuksi hyvin pehmoinen luonne. Jostain syystä, en muista edes vainajien kasvoja. Joku suojelee minua täällä, Forss sanoo koputtaen päätään.
– Lapset olivat asia erikseen, mutta en niistäkään unia nähnyt. Onneksi.
Yrityksen juhlavuosi häämöttää
Vaikka kukkakauppa siirtyikin Forssille Elli-tädiltä osin velvollisuutena, ei se näy tämän asenteessa. Päinvastoin, hän on edelleenkin täysin omistautunut yritykselleen.
– En lähde eläkkeelle. Olen niin kauan kuin terveys sallii. Haluan olla ihmisten ilmoilla ja palvella ihmisiä.
Kahden vuoden päästä yritys juhlii 70-vuotista taivaltaan.
Juttua korjattu 24.11. kello 11.17. korjattu kirjoitusvirhe.