Kiertoliittymä osoittautui liian haastavaksi henkilöautoa kuljettaneelle keski-ikäiselle miehelle aikaisin lauantain puolella Visamäessä.
Kiertoliittymään ajanut auto oli päätynyt keskikummun päälle siten, että auton keula oli vaurioitunut.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Marihuanaa autossa
Partio pysäytti henkilöauton myöhään sunnuntai-iltana Lammilla.
Autoa kuljettanut parikymppinen nainen puhalsi alkometriin nollat, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Autosta löytyi vähäinen määrä marihuanaa, jonka kyydissä ollut parikymppinen mies kertoi kuuluvan hänelle.
Miehelle kirjoitettiin sakko huumausaineen käyttörikoksesta.
Törkeä rattijuopumus
Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaina epäillystä rattijuoposta Lammilla.
Autoa kuljettanut keski-ikäinen nainen puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 1,18 mg/l.
Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
Huijausyritys ratsiassa
Poliisi suoritti liikennejuopumusvalvontaa sunnuntaiaamuna Hämeenlinnan Katumalla.
Puhallusratsiaan ajoi henkilöautolla kuusikymppinen ajo-oikeudeton mies. Hän pysähtyi ratsiaan, mutta jatkoi kuitenkin matkaa ja yritti välttää puhallutuksen. Mies pysäytettiin uudestaan, jolloin hän kertoi partiolle jo puhaltaneensa alkometriin.
Hänet puhallutettiin seulonta-alkometrillä, jonka tulos oli 1.09 mg/l. Kuljettaja vietiin verikokeeseen.
Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.