Käikälässä on jo useamman kesän häiriköinyt mopoilijoiden ryhmä, joka herättää koko asuinalueen viikonloppuisin kello 01–03 ajamalla hurjaa ylinopeutta Rantatietä kohti Harvialaa tehoputkella kaasutellen. Tarkoituksena on tehdä kiusaa ja tuottaa mahdollisimman paljon meteliä mennessään.
Viikolla sama toiminta herättää ennen puolta yötä. Tänä kesänä tilanne on pahentunut ja vaikuttaa siltä, että ryhmän sijasta häiriköintiä harrastaa nyt pääasiallisesti yksi ajaja, jota osa nuorista fanittaa ja kannustaa. Kaahailua tapahtuu myös päivisin ja jopa kävelytiellä.
Poliisilla ei keinoja
Käikälän asukkaat ovat pyytäneet apua Hämeenlinnan poliisilta, mutta ilmeisesti poliisilla ei ole keinoja puuttua.
Jotkut asukkaat ovat joutuneet nuorten uhkailujen ja häiriköinnin kohteeksi puututtuaan kaahaamiseen. Asuinalueen ilmapiiri on varautunut: harva uskaltaa puuttua asiaan, koska siitä voi seurata ilkivaltaa ja vainoamista.
Miten on mahdollista, että lapset/nuoret voivat terrorisoida tällä lailla kokonaista asuinaluetta kenenkään puuttumatta?
Epäilemättä häiriköiviltä nuorilta puuttuvat turvalliset, rajoja asettavat vanhemmat, ja siksi ratkaisu ongelmaan ei voi olla nuorten rikollisiksi leimaaminen. Jatkuvat yöunien keskeytykset kuitenkin kiristävät monen hermoja, ja vihaiset reaktiot asuinalueen fb-ryhmässä vain vahvistavat aikuisten ja nuorten vastakkainasettelua.
Kuka voisi auttaa?
Miten tulehtuneen tilanteen voi puhaltaa poikki ja saada asuinalueen aikuiset ja nuoret puhaltamaan yhteen hiileen?
Me tarvitsemme apua ennen kuin joku mopoilija vielä ajaa jonkun päälle tai loukkaantuu itse vakavasti ylinopeutta kaahatessaan.
Nuoret luulevat olevansa kuolemattomia, meidän aikuisten tehtävä on suojella heitä itseltään. Lisäksi huolestuttaa häiriköivän nuoren puolesta.
Systemaattinen yöllä häiriköinti ja vihareaktioiden nostattaminen omalla asuinalueella viestii voimakkaasta sisäisestä pahanolontunteesta.
Löytyisikö apua ja roolimalleja nuorille Hämeenlinnan moottorikerhosta? Hämeenlinnan Ankkuritiimistä? Hämpy ry:stä?
Joukko Käikälän asukkaita
Hämeenlinna