Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puheet kivijalan kuolemasta ovat höpöä – Kaupunkiuutisilla on lukuisia uskollisia ilmoittajia

Kaupunkiuutisissa on paljon uskollisia ilmoittajia, jotka tietävät, että mainos puree. Erityisesti vahva paikallinen ote saa yrittäjiltä kiitosta.

Sibeliuksenkadulla sijaitsevan Pienen Waate-kammarin yrittäjä Eija Kanth sanoo, ettei kukaan ole kysynyt koko koronavuoden aikana, mitä kivijalkakauppiaalle kuuluu.

– Ihan kamalaa, kun ketään ei liiku, Kanth täräyttää.

Vaatekammari täytti juuri 27 vuotta. Juhlat pidetään sitten, kun ihmiset uskaltavat lähteä ostoksille.

Kanth pyörittelee päätään puheille kivijalkakauppojen kuolemasta. Ennen koronaa Kanth teki ennätysmyyntejä vuodet 2018 ja 2019.

Nyt hän perää, että valtion lupaamia tukia pitäisi oikeasti saada, jotta mikro- ja pienyrittäjät selviäisivät ja voisivat jatkossakin työllistää itsensä ja mahdollisesti jonkun toisenkin.

– Minulla on tällainen pieni kioski, mutta kauppa on käynyt aina hyvin. Korona sotki vaan kaiken. Nyt ihmiset eivät uskalla edes kulkea. Pelottelu saisi loppua, koska ostoksia on turvallista tehdä.

Aukioloaikoja on lyhennetty, kun ihmisiä ei kulje, mutta Kanth muistuttaa, että liikkeeseen voi vaikka varata yksityisajan.

Salaisuus menestykseen on myös vankka asiakaskunta ympäri maakuntaa. Kanth tuntee asiakkaansa ja tietää, mitä he haluavat. Sisäänostoja tehdessä kauppias jo monesti tietää, kenelle mitäkin myy.

“Kyllä tästäkin selvitään”

Kanth on käynyt urallaan läpi kolme lamaa, 90-luvun, finanssikriisin ja nyt koronan.

– Kyllä tästäkin selvitään. Meitä pienyrittäjä on Suomessa vähän alle 300 000, ja suurin osa meistä työllistää ainakin yhden, ellei useammankin, joten ei meidän tiimi ihan pieni ole.

Kanth tosin toivoo pääsevänsä eläkkeelle. Sen vuoksi liike onkin hiljaisessa myynnissä.

Yhteistyö Kaupunkiuutisten kanssa on kestänyt koko liikkeen olemassaoloajan.

Kanth ilmoittaa paljon Kaupunkiuutisissa ihan siitä syystä, että ihmiset lukevat lehteä ja ilmoitukset “purevat” hyvin eli ne huomataan ja ovi käy.

Kumisetä haluaa tavoittaa paikalliset ihmiset

Kun yrittäjä Okko Lajunen perusti Kumisedän Hämeenlinnaan vuonna 2018, oli hänelle selvää, että ilmoitukset ostetaan Kaupunkiuutisista.

– Haluamme tavoittaa paikalliset ihmiset. Mikäs sen parempi keino kuin kaupunkilehti.

Yritys on toiminut nyt kolme vuotta Hämeenlinnassa ja Lajunen on ollut tyytyväinen paikalliseen julkaisuun.

– Lehdessä on paljon juttuja paikallisista asioista ja ihmisistä. Sieltä näkee myös tuttujen firmojen ilmoitukset ja löytää monenlaista luettavaa.

Kumisetä on kokeillut sekä printti- että digitaalista-alustaa.

– Ei se ole joko tai vaan sekä että. Kun ilmoittaa molemmissa, tavoittaa eri kohderyhmät.

Rengasala on tiukasti kilpailtu. Lajusen mukaan yritys satsaa erinomaiseen asiakaspalveluun ja hintalaatusuhteeseen.

– Ei kannata lähteä tilaamaan renkaita ulkomailta ja meiltä tietää, mitä saa.

Lajunen itse käy Hämeenlinnassa, kun tarve vaatii. Perheyrityksen toinen liike on Jyväskylässä.

– Hämeenlinnassa toimintaa vetää Sami Kaakkolahti. On tärkeää, että toiminnalla on kasvot.

Hansa Interiorin yrittäjäpariskunnalla yhteinen harrastus

Yrittäjä Jan Wittfooth sanoo, että kalusteita ostaessa saa nykyään odotella haluamaansa pitkään. Siihen Wittfooth keksi ratkaisun ja rakensi ison varaston.

– Meillä on iso oma varasto, joten monia tuotteita saa vaikka heti mukaan.

Kivijalkamyymälästä löytyy hyvä valikoima huonekaluja. Tärkeitä tuoteryhmiä ovat sängyt, sohvat ja lepotuolit.

Yrittäjäpariskunta Jan Wittfooth ja Terhi Järvilehto ovat löytäneet asiakaskunnan myös ikääntyneistä.

– Meillä on hyvä valikoima sänkyjä ja tuoleja ikääntyneiden tarpeisiin. On myös tärkeää, että niitä pääsee kokeilemaan, Järvilehto vinkkaa.

Monia tuotteita voi myös tilata haluamillaan mitoilla ja kankailla.

Kaupasta löytyy myös vähän erikoisempi tavara, joka ei ole myynnissä, vaikka sen perään moni onkin kysellyt. Douglas DC-3:n moottori komeilee heti sisääntulossa.

Kauppiaspariskunta löysi toisensa kalusteiden keskellä. Pariskuntaa yhdistää nykyään muun muassa kiinnostus lentokoneisiin. Kaupan edustalla onkin kahdet kiikarit, joilla Wittfooth ja Järvilehto katselevat taivaalle ja bongaavat lentokoneita.