Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iittalan Designmuseo juhlii tänä vuonna pyöreitä – Moni kävijä löytää mummolasta tai lapsuudenkodista tuttuja lasiesineitä

”Ai täällä on tämmöinen”, läheltä tulevat vierailijat ovat saattaneet hämmästellä astuessaan Designmuseo Iittalan ovesta sisään. Lasin paikallishistoriaa esittelevä näyttely on vetänyt korona-aikana puoleensa aivan uusia kävijöitä.

Museo-opas Jaana Eriksson on huomannut myös, että ihmiset viettävät näyttelyissä entistä enemmän aikaa, ja lapsetkin malttavat keskittyä ja kysellä näkemästään.

– Kävijämäärämme laski viime vuonna vain 30 prosenttia. Vähennys tuli siitä, että turistit ja ryhmät puuttuivat, mutta lähimatkailijoita kävi paljon. Kesä oli tosi vilkas – koko Lasimäellä se oli hyvä. Nyt alkuvuosi on ollut hiljaista, mutta se on ihan normaalia, Eriksson sanoo.

Perusnäyttelyssä lasitaiteen helmiä

Designmuseo Iittala viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan. Pikkuhiljaa tiloissa alkavat valmistelut Suomen Lasimuseon kokoamalle, 7.5. avautuvalle näyttelylle Suomen lasitaiteen ikonit ja niiden tekijät.

Museon perusnäyttelyyn Suomalaisen lasin helmet kuuluvat muun muassa Timo Sarpanevan ja Tapio Wirkkalan suunnittelemat keskeiset teokset. Niistä monet, kuten Sarpanevan Festivo ja Wirkkalan Ultima Thule, ovat useammille tuttuja.

Kaikkien tuntema klassikko yhä tuotannossa

Aalto-maljakoiden äärellä ”kaikki” osoittavat tietämyksensä, erityisesti japanilaiset kävijät tuntevat Erikssonin mukaan Alvar Aallon teokset hyvin ja ovat niista innoissaan. Maljakko on erityinen siksikin, että se on yhä tuotannossa ja sitä puhalletaan tehtaalla lähes päivittäin.

Nykyisen näyttelyn yksi kiinnostavimmista osista on ollut Sarpanevan suunnittelema, vuosina 1956–68 valmistuksessa ollut i-sarja, joka aikoinaan sai ensimmäisenä kylkeensä i-merkin. Lasit ja pullot herättävät ihmetystä, sillä ne ovat suupuhallettuja mutta äärimmäisen ohuita.

Muistojen kuja kiinnostaa

Kalvolalaisia kävijöitä museossa on kiinnostanut erityisesti lasitehtaalta otettujen vanhojen valokuvien näyttely, jonka Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat keräsivät kyläläisiltä apua saaden. Jos kuville löytyy tilaa, ne saattavat jäädä pysyväksi näyttelyksi taloon.

– Myös työkalut kiinnostavat aina. Yläkerrassa ollut yli 20 vuotta lasinpuhalluksen työvaiheita esittelevä näyttely. Se tehtiin aikoinaan toistaiseksi, mutta sen on todettu olevan niin hyvä, että se saa olla paikallaan. Esimerkiksi Aalto-maljakosta on esillä prosessi alusta loppuun, Eriksson kertoo.

Designmuseo Iittala on avoinna la–su kello 11–17.