Ja tapahtui niinä päivinä, että Hämeenlinnan keisarilta kävi käsky, että sadevesi oli verolle pantava. Tämä verollepano tapahtui kassakirstun ollessa tyhjä, sillä konsultit olivat seitsemännen kerran tutkineet toriparkin ja sen huonoksi havainneet. Niin lähti maksut kaikelle kansalle ja ne saapuivat myös Hätilään, Jopin taloon.
Maksun saadessaan Jopi tunsi suuren vääryyden kohdanneen häntä, sillä hän oli kaiken rakentanut, kuten edellinen keisari oli määrännyt. Hän matkasi kirstunvartijan luo sydän murhetta täynnä ja sanoi, että hän oli itse kaivanut ojat ja syöksytorvet rakentanut niin kuin ylimmäinen tarkastaja oli vaatinut. Sadevesi ei suinkaan mennyt keisarin viemäreihin vaan valui Aulangon järveen, kuten se oli valunut jo hänen esivanhempiensa aikana. Toisin saattoi olla muilla, mutta niin oli Jopin talossa.
Tästä kirstunvartija kimmastui kovin ja sanoi, että kaikkea kansaa piti kohdella samalla tavalla. Ken oli enemmän nähnyt vaivaa ja sääntöjä noudattanut, hän nielköön häpeänsä. Nekin talolliset, jotka omalla kustannuksellaan aurasivat oman katuosuutensa, osoittivat vain suurta tyhmyyttä eikä suinkaan viisautta. Autuaita olivat he, jotka jättivät leiviskänsä hoitamatta ja antoivat auringon sulattaa kadut, sillä siten hulevesi jakautui sangen tasaisesti ja koitui hyödyksi kaikelle kansalle.
Tämän kaiken kuultuaan Jopi puhkesi parkuun, sillä hän oli aina kaiken hoitanut lain ja kirjaimen mukaan. Sadevesi lankesi taivaasta eikä se siten kuulunut keisarin toimivaltaan kuten ei näyttänyt kuuluvan lumikaan, joka sai taivaallisen muotonsa vain ilman kylmyydestä. Hän vaati nähdä keisarin, jotta tämä voisi oikaista vääryyden ja myöntää ahneuden synnin sekä parantua siitä.
Kirstunvartija nauroi Jopille ja sanoi, ettei keisaria ollut kukaan nähnyt moniin vuosiin. Eikä keisari suinkaan ollut kansaa varten vaan kansa keisaria varten, jotta tämä voisi elää suuressa vauraudessa. Ne, joilla oli vähän, saivat maksaa taivaalta satavasta vedestäkin, kun taas ne, jotka niittivät sieltä, mihin eivät olleet kylväneet, saivat kaiken ilman maksua.
Niin palasi Jopi takaisin Hätilän maille murtunein mielin. Hän lankesi kotipihallaan polvilleen ja rukoili, että Luoja häntä armahtaisi keisarien mielivallalta. Ja katso, niin paljon Jumala häntä rakasti, ettei vettä satanut kolmeen vuoteen. Mutta siitä huolimatta Jopi sai joka vuosi hulevesimaksun, joka hänen oli laillisen esivallan toimeenpaneman ulosoton uhalla maksettava.