Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rokkaripariskunta toteutti unelmansa ja muutti kaupungista luonnonrauhaan – "Olen aina ollut maalaismölli", Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari tunnustaa

Neljä vuotta sitten Hämeenlinnaan tulleet Minna ja Jukka “Frogley” Mänty-Sorvari ovat vaihtaneet kotikunnakseen Hattulan, vaikka viihtyivät aikansa Suomenkasarmin historiaa henkivässä ympäristössä. Työpaikat olivat lähellä ja talossa oli oma kummituskin, majurin rouva, mutta jotain kuitenkin puuttui.

– Kun palasimme Espanjasta Suomeen, päätimme muuttaa maalle mahdollisimman nopeasti. Maaseudun hiljaisuudessa ja pimeydessä pää toimii aivan eri tavalla ja mieli on avoimempi erilaisille ajatuksille, Minna Mänty-Sorvari tuumaa.

Tilaa temmeltää

Pariskunta lähti etsimään uutta kotia ajelemalla ympäri maakuntaa. Alppimajatyyppinen unelmien talo löytyi Lepaalta ja vuokrasopimus lyötiin lukkoon puolitoista vuotta sitten.

– Talossa oli heti jotenkin hyvä henki. Täällä on paljon tilaa, iso piha ja pitkä terassi. Tässä on vähän sellaista kesämökin fiilistä, Mänty-Sorvarit kertovat.

Erityisen onnellisia uudesta ympäristöstä ovat rescue-koirat Mörcö ja Isco, joilla on nyt lääniä temmeltää.

– Muutto on täyttänyt kaikki haaveemme ja silti meillä on vain 20 minuutin matka töihin Hämeenlinnaan.

Juuret maaseudulla

Jukka Mänty-Sorvari on syntynyt Kurikassa ja viettänyt lapsuutensa Tuurissa.

– Olen aina ollut maalaismölli, en ole koskaan erityisemmin viihtynyt kaupungissa. Parhaat hahmot löytyvät aina maaseudulta, siellä ihmiset uskaltavat olla erilaisia, hän sanoo.

Tampereella syntyneen Minna Mänty-Sorvarin perheen juuret ovat myös Pohjanmaalla.

– Minä olen asunut paljon eri kaupungeissa ja tykkään piipahtaa Helsingin vilinässä, mutta kodin haluan pitää maalla.

Poltetta sydämessä

Frogley on tullut näillä seuduin tutuksi Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin orkesterista. Rumpalilla on takanaan pitkä ura Suomi-rockin suurbändeissä Dingosta Yö-yhtyeeseen.

Kannuksensa hän ansaitsi kauhajokelaisessa Skädäm-yhtyeessä, joka muistetaan erityisesti hänen säveltämästään kappaleesta Katujen kuningatar. Vuonna 1984 perustettu yhtye on edelleen kasassa.

– Skädämin kanssa on tehty biisejä ja Savolaisen Henkan kanssa olemme käyneet duokeikoilla. Musiikin pariin on ollut taas hirveä polte parin viime vuoden aikana, Frogley tunnustaa.

Viihdeala ahdingossa

Päivätöitä muusikko tekee kehitysvammaisten työtoiminnan ohjaajana.

– Siihen arkeen korona ei ole juurikaan tuonut muutosta , mutta on ollut hirveää katsella, kuinka vaikeaan tilanteeseen viihdealan ihmiset ovat joutuneet.

Muusikosta on järkyttävää, kuinka taiteen merkitystä on vähätelty välillä hyvinkin korkealta tasolta.

– Historia on sen todistanut moneen kertaan, että juuri vaikeina aikoina viihde voi olla kaikkein tärkeintä.

Rauhoittumisen aika

Pitkän linjan kauneusalan ammattilainen Minna Mänty-Sorvari on yrittäjänä The Body Shop Hämeenlinnassa.

Tarmokas puuhanainen on ollut monessa mukana, mutta maalle muutettuaan hän on alkanut painella jarruja.

– Minulla on aina ollut miljoona rautaa tulessa. Nyt päässäni on jotenkin kirkastunut sellainen ajatus, ettei jatkuva töissä oleminen tee minusta yhtään parempaa ihmistä.

Muistoja Espanjasta

Mänty-Sorvarit asuivat ennen Suomeen paluutaan melkein neljä vuotta Espanjan Fuengirolassa.

Mitä olette jäänyt kaipaamaan noista ajoistanne Aurinkorannikolla?

– Ehkä jotain tiettyä letkeää henkeä ja tunnelmaa. Espanjassakin on kaunis luonto ja maassa on jotain magiaa, pariskunta pohtii.

– Käymme siellä taas joskus mieluusti, mutta meidän elämämme kuuluu olla täällä Suomessa. Siitä olemme harvinaisen samaa mieltä.