Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toivo Kuulan musiikki virtasi hurjana syntymäkodin yössä – Tuomas Nikkanen levytti kolme albumia säveltäjän pianomusiikkia

Säveltäjän ryöpsähtelevien ja tunteikkaiden teosten joukossa on kaasulaitoksen tilaama marssi ja kauan kadoksissa ollut etydi.

Vasta 34-vuotiaana traagisesti menehtynyt Toivo Kuula nousi otsikoihin vuonna 2018, kun hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi sata vuotta.

Iittalan musiikin kesän taiteellinen johtaja Tuomas Nikkanen tilasi libretisti Arto Mylläriseltä ja säveltäjä Sampsa Ertamolta juhlavuoden kunniaksi oopperan, mutta alkoi samalla myös itse pohtia Kuulan pianotuotannon levyttämistä.

– Minulla on aina ollut intohimoinen suhde Kuulan musiikkiin ja se syvenee koko ajan. Kiinnostus alkoi parikymppisenä, kun liityin Toivo Kuula -seuraan. Opiskelin silloin Unkarissa, mutta kävin seuran kanssa kirjeenvaihtoa ja minulle lähetettiin nuotteja tutkittavaksi, Nikkanen muistelee.

Piano pääosassa

Kahden vuoden aikana Nikkanen on urakoinut kolme levyllistä materiaalia, jonka keskeisenä teemana on Kuulan pianotuotanto.

Säveltäjä ei ollut kovin tuottelias ja eli lyhyen elämän. Pianosävellykset eivät ole hänen tuotannossaan niin keskiössä kuin laulu- ja kuoromusiikki.

– Kuulaa on tutkittu ihmeteltävän vähän. Olen kaivellut arkistoja ja löytänyt todellisia aarteita. Etenkin toiselle albumille tulee paljon materiaalia, jota ei ole aikaisemmin levytetty, Nikkanen kertoo.

Oodi kaasulaitokselle

Tällaisia harvinaisuuksia on muun muassa Häämarssin opusnumeroon liittyvä etydi.

– Kuula itse mainitsee siitä, mutta sittemmin se katosi. En voi tietenkään sanoa varmaksi, mutta arvelen löytäneeni sen, Nikkanen sanoo.

Aarteenetsijän käsiin osui myös Kuulan opiskeluaikojen harjoitusvihkoja, joissa on bagatelleja ja muita musiikillisia aihiota.

Mielenkiintoisia erikoisuuksia ovat esimerkiksi harrastajasäveltäjän kahdesta kitaravalssista tehdyt pianosovitukset ja Karboraattien marssi, jonka Kuula teki todennäköisesti helsinkiläisen kaasulaitoksen tilauksesta.

– Teos on jäänyt kesken, mutta olen täydentänyt sen levylle.

Suurteos Orjanpoika

Nikkanen sai levytyksiään varten Taiteen edistämiskeskuksen 3000 euron apurahan.

Trilogian runsaudensarvessa on kaikki tunnetut muiden säveltäjien tekemät pianosovitukset Kuulan teoksista ja Nikkasen pianolle sovittamia kuorosävellyksiä.

– Isoin työ minulle oli sovittaa Helkavirsien pohjalta kuorolle, laulusolisteille ja orkesterille sävelletty suurteos Orjanpoika . Se sai aikoinaan kriitikot polvilleen, koska Kuula oli Pariisissa opiskeltuaan oppinut tekniikkaa, jollaista ei oltu Suomessa kuultu. Se on sävellys, joka ihmisten pitäisi ehdottomasti tuntea.

Striimaus joulukuussa

Ensimmäisen levyn julkaisutilaisuutta vietetään 8. joulukuuta Sibeliuksen syntymäkodissa. Pianotaiteilija on silloin tavattavissa kello 13 ja 15.

– Marraskuussa kuvataan video, jossa esittelen projektia ja se striimataan myös 8. joulukuuta.

Ykkösalbumilla ovat kaikki Kuulan keskeiset pianoteokset, kuten Surumarssi ja Satukuvia, jonka kolmannessa osassa säveltäjä enteilee omaa kuolemaansa,

Urakointia kuutamolla

Pianisti on soittanut kaikki albumitrilogian raidat yöaikaan Sibeliuksen syntymäkodissa, jossa ääniteknikkona on ollut Timo Seppälä.

– Sessiot olivat fyysisesti ja henkisestikin raskaita, enkä osaa sanoa, teenkö vastaavia enää. Toisaalta onhan se tunnelmallista puuhaa ja soittamiseen tulee öiseen aikaan ihan oma flow, Nikkanen pohtii.

Mikä sitten Kuulan musiikissa pianistia niin säväyttää?

– Hän on Suomen slaavilaisin säveltäjä. Kuula kirjoitti vihamielisesti venäläisistä, mutta rakasti Tshaikovskia. Kuulan kiinnostus kuolemaa kohtaan on myös hyvin kiehtova elementti, Nikkanen sanoo.

Eniten Nikkasta koskettaa teosten tunteikkuus, hurjuus ja ryöpsähtävä temperamentti.

– Hänen musiikkinsa kehittyi koko ajan uudenaikaisempaan suuntaan. Sibeliusta lainatakseni Kuulan mukana meni maan kylmään poveen valtavasti lahjakkuutta, työtä ja rohkeutta.