Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Koko mäki on pyhyyttä täynnä" – Onnistuuko Riihimäellä ihmeitä tehnyt Olli Soini myös Keltaisessa talossa?

Hämeenlinna

Olipa kerran Vihreä talo, johon kukaan ei halunnut koskea tikullakaan. Riihimäen rautatieaseman kupeessa seisovan 1800-luvun talon tarkasta rakennusvuodesta ei ole tietoa, eikä myöskään sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Kymmenen vuotta sitten tämä sijoitusyhtiö H.G. Paloheimo oy:n omistama rakennus oli kylmä ja tyhjä. Ikkunoista kiipeili sisään epämääräisiä yön kulkijoita ja talon toiseen päähään oli maalattu pentagrammi.

Talon pelastajaksi ilmaantui Kormun vanhasta kartanosta Riihimäelle muuttanut pariskunta. – Vaimoni Anni Paunila on keraamikko ja etsiskelimme hänelle työtiloja. Vuonna 2011 teimme vuokrasopimuksen, roudasimme Annin kamat toiselle puolelle taloa ja sitten kehittelimme toimintaa jäljelle jäävään tilaan. Joulumarkkinoilla aloitettiin ja paikalle tuli väkeä ihan kauheasti, Olli Soini muistelee.

Neitseellinen alku

Pian Soini huomasi pyörittävänsä pienimuotoista kulttuuritaloa, jonka kalenteri täyttyi keikoista ja yksityistilaisuuksista. Se oli jotakin, mistä hän oli joskus aiemmin haaveillut.

– Alku oli jotenkin niin neitseellistä aikaa, etten edes tajunnut miettiä mitään finanssipuolta. Äkkiä toimintaa alkoi olla niin paljon, etten enää haalinut muita duuneja. Vihreä talo on saavuttanut vankan kulttisuosion musiikin ystävien joukossa ja keikoille saapuu yleisöä muun muassa Hyvinkäältä, Hämeenlinnasta ja Helsingistä. Vaikka olohuonemaiseksi kalustettu konserttitila on varsin pieni, sen estradilla on nähty maan kovimpia nimiä, kuten Paleface , Ismo Alanko , Tuomari Nurmio , Maarit , Jarkko Martikainen ja M.A. Numminen .

– Talon maineessa ja ilmapiirissä on ehkä jotain erityistä, sillä keikkaliksojen suhteen on tullut aika hämmästyttäviä vastaantuloja artistien taholta, Soini tuumaa.

Purku-uhan alla edelleen

Vihreä talo ei kunnioitettavasta iästään huolimatta ole suojeltu ja se on purku-uhan alla edelleen. Soinin mukaan toiminta jatkuu niin kauan kuin se on mahdollista, mutta tänä vuonna pariskunta ostaa pätkäytti Riihimäen rautatieläisten soittokunnan hallinnoiman vanhan talon Öllerinkadulta. Kaupungin vanhin koulurakennus on vuodelta 1880.

– Tarkoitus on laittaa joukkorahoituskampanja pystyyn ja touhuta siellä samassa hengessä kuin Vihreällä talollakin. Eka tapahtuma on sunnuntaibrunssi 1. joulukuuta ja esiintymässä on kansanmusiikkibändi Enkel, Soini kertoo.

Pyhyys vaikutti päätökseeen

Nyt Soini on valittu Janakkalan Keltaisen talon kahvilan vetäjäksi.

Kesäkaudelle painottuvassa toiminnassa on luvassa näyttelyjä, kursseja ja konsertteja.

– Olen saanut mukaan hyviä tyyppejä, jotka hoitavat kahvilaa vastuuviikoin ja samalla tuottavat myös erilaisia sisältöjä.

Soini kertoo olleensa hetken aikaa pää pyörryksissä eri suunnista sinkoilevien mahdollisuuksien kanssa, sillä hänelle tarjottiin myös Riihimäen kaupunginmuseon rakennusta.

Käynti Laurinmäellä ratkaisi asian.

– Luonto ja kulttuuri viettelivät minut. Siellä on keskiaikainen kivikirkko ja Taaran lähde, jota on palvottu pakanallisista ajoista. Keltainen talokin on näyn saaneen naisen rakentama rukoushuone. Koko mäki on pyhyyttä täynnä.