Onko täkäläisessä juomavedessä jotain erityistä, kun kirjallisuuden puolella suorastaan jyrätään?
Tänä vuonna JP Koskisen romaani Tulisiipi on yksi kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista. Andrei Sergejeffin Egyptin historia sai tietokirjallisuudessa saman kunnian.
Ajatteletko Finlandia-palkintoa, kun menet nukkumaan? JP Koskinen: – En ajattele. Ajatukset ovat ensi vuoden kirjoissa, jotka ovat työn alla ja tv-sarjan synopsiksessa. Ehkä asia palaa mieleen sitten lähempänä voittajan julkistusta. Andrei Sergejeff: – Elämässä on kiirettä ja ruuhkaa riittänyt, joten ajatukset eivät pyöri palkinnossa. Viimeistään ehkä sitten, kun silittelen paitaa palkintogaalaa varten.
Mitä palkinto sinulle merkitsisi? JP: – Esiintymiset lisääntyisivät. Ne kuuluvat ammattikirjailijan työnkuvaan, mutta olen niitä viime vuosina hiukan vältellyt. Totta kai Suomen suurin kirjallisuuspalkinto on meriitti ja toisella ehdokkuudellakin alkaa olla jo painoarvoa. Andrei: Arvelen, että elämäni muuttuisi aika vähän. Palkinto on tietenkin meritoituneen tietokirjailijan tunnusmerkki ja sillä on yleensä suuri merkitys kirjan myynnille.
Mitä tekisit palkintorahoilla? JP: – Uutta autoa en ainakaan ostaisi. Matemaatikkona miettisin jotain hyvää sijoitusta Suomen romahtavan talouden kohentamiseksi. Andrei: – Vaikea kysymys. Investoisin suurimman osan ja tarjoaisin JP:lle lounaan.
Onko Hämeenlinnan vedessä jotain erityistä, kun palkintoja ja ehdokkuuksia sataa? JP: – Tämä on hyvä keskuspaikka kirjailijoille, joiden täytyy sekä liikkua paljon että saada kirjoittaa rauhassa. Ehkä pohjavedessäkin on jotain. Andrei: – Voi olla, että se liittyy miljööseen, kaupungin rauhalliseen, porvarilliseen charmiin, joka vetoaa kulttuuriväkeen enemmän kuin jotkut Vantaan peltolähiöt.
Miten kehuisit vieressäsi istuvaa kaveria? JP: – Andrei on aktiivinen politiikan puolella ja on hyvä, että joku on. Olen myös aina ollut tietokirjojen ystävä, niitä tarvitaan. Andrei: – Arvostan JP:ssä hänen tekniikkaansa, kirjoittamisen ammattitaitoa.
Missä asiassa onnistuit parhaiten ehdolla olevassa teoksessasi? JP: – Kirja on historiallinen romaani, jossa pystyin yhdistämään monia mielessäni kauan muhineita juttuja. Arvelinkin kustannustoimittajalle, että nyt olen ehkä tehnyt todella hyvän kirjan, jonka peittoamiseksi muut saavat tehdä lujasti töitä. Andrei: – Palkintoraati puki sen sanoiksi aika hyvin. Kirjassa on valtava tietomäärä puristettu hallituksi ja helposti lähestyttäväksi tarinaksi. Se oli valtava homma, jossa oli paljon kipuilua.
Kirjoittaminen vie aikaa. Tuleeko siitä koskaan kotona riitaa? JP: – Ei tule. Silloin kun olin vielä päivätöissä, kirjoitin vasta kymmenen jälkeen, kun perhe oli jo nukkumassa. Olen myös kirjoittanut aina, joten asia ei tullut vaimolle yllätyksenä. Andrei: – Onneksi voin sanoa, että ei tule. Elämä on hakeutunut uomiinsa ja perheelle riittää aikaa.
Jos saat palkinnon, ketä kiität? JP: – Hyviä geenejä pitää aina kiittää. Matkan varrella on ollut myös monia kustantamoja, joista on ollut apua. Hämeenlinnan kirjailijoiden, Olli Jalosen , Tapani Baggen ja Taija Tuomisen kanssa on puhuttu kaikesta, he ovat opastaneet siinä, mitä ammattikirjoittaminen tuo tullessaan. Andrei: – Kirjan esipuheessa on aika pitkä lista. Valtava joukko yliopistoväkeä on tarkistanut oman erikoisalansa kohtia ja parantanut valtavasti tekstiä. Kirja ei olisi syntynyt ilman tätä tiedeyhteisöä.
Ovatko Finlandia-palkinnot menneet viime vuosina oikeille kirjoille? JP: – Esiraati on joskus voinut tehdä tuhoa matkan varrella ja joku valittu linja voi rajoittaa ehdokkuuksia. Joskus olen ollut palkitusta eri mieltä, joskus täysin samoilla linjoilla. Taidetta ei voi mitata kuin pituushyppyä. Andrei: – Ehkä en itse olisi aina päätynyt samaan ratkaisuun valitsijan kanssa, mutta mitään kamalan pahaa ei ole päässyt tapahtumaan. Tänä vuonna taso on tosi kova.
Jos sinä et voita, kuka palkinnon vie? JP: – Olen koko syksyn arvellut, että voittaja on Pajtim Statovci teoksellaan Bolla . Se on kaunis ja hyvin kirjoitettu kirja. Andrei: – Mielestäni kaikki voivat voittaa, riippuu Sixten Korkmanin mausta. Monena vuonna on palkittu Suomen lähihistoriaan liittyviä teoksia. Tänä vuonna Metsä meidän jälkeemme voisi olla vahvoilla.