Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Villiyrtit osa 4: Maitohorsma on täyttä ravintoa

Maitohorsma on tienvarsien ja hakkuuaukioiden väriläiskä. Se esiintyy varsinkin hakkuuaukioilla ja palopaikoilla, joista se onkin saanut englantilaisen nimensä ”fireweed”.

Maitohorsma on nokkosen tapaan varsin monikäyttöinen. Alkukeväästä voidaan ravinnoksi kerätä juuri noussutta horsmaa eli maukasta parsavaihetta ja valmistaa se pannulla parsan tapaan.

Kun kasvi kasvaa, niin siitä kerätään lehdet salaattiin ennen kukintaa.

Kukinnan jälkeen lehtien maku muuttuu kitkerämmäksi mutta niitä voi kerätä pitkälle loppukesään ja fermentoida eli hiostaa. Kesäkuun lopulla kasvi alkaa kukkia, jolloin kukista saa kivasti väriä ja koristetta kakun päällä, sekä niistä voi valmistaa mehua.

Koko kasvi on syötävä, mikä miellyttää villiyrttiharrastajaa. Lisäksi kasvin varren kuiduista pystyy tekemään köyttä kukinnan jälkeen.

Maitohorsma on luonnon oma proteiinipommi, sillä kasvi on sitä täynnä. Sitä on käytetty kautta aikain erilaisiin kiputiloihin sekä monikäyttöisesti ravinnoksi.

Fermointia voi tehdä parilla eri tavalla mutta helppoudessaan se on: kerää kasvin osat ja anna niiden olla pöydällä noin puoli tuntia. Laita pakkaseen ja anna jäätyä. Sulata jäätyneet lehdet ja kuivata. Saat tällä tavalla esille erilaisia aromeja sekä ravinteet paremmin käyttöön.

Hiostamalla ja kuivattamalla kasvin lehdet sopivat erinomaisesti teeaineeksi.

Kimmo Rikkonen

Kirjoittaja on erä- ja luonto-opas Luontopalvelu Korpivalkeasta.

Lue juttusarjan edelliset osat: 

Villiyrtit osa 3: Ravitseva ja hoitava voikukka

Villiyrtit osa 2: Monikäyttöinen nokkonen on todellista luonnon superfoodia

Villiyrtit: Vuohenputki antaa makua – Katso resepti kesäiseen vuohenputki-mansikkasalaattiin