Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan uusi kirkkoherra Kimmo Reinikainen päätyi papiksi “sen varsin tavallisen tarinan” kautta. Rippikoulun jälkeen hän vannoi, ettei rupea papiksi ikinä. Ei, vaikka Langinkosken seurakunnan kirkkoherra Raimo Vänskä sanoi, kuinka jokaisen kristityn nuoren miehen velvollisuus on ajatella, että lähtisi papiksi.
– Sanoin, että kiitos ei.
Kun Reinikainen oli tehnyt muutaman vuoden sekalaisia töitä, hän haki kuitenkin opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon. Vuoden jälkeen mieli muuttui, ja ura pappina alkoi kiinnostaa.
Se tie on vienyt hänet muun muassa Etelä-Saksan ja Nokian kautta Ylöjärven kirkkoherraksi.
Lähes seitsemän vuoden pesti Ylöjärvellä on nyt Reinikaisien mukaan koettu. Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherran virka on luonnollinen sauma kokeilla uutta.
Hämeenlinnaa Reinikainen on ehtinyt miettiä jo aiemmin mahdollisena asuin- ja työskentelypaikkakuntana. Toinen iso keskittymä Tampereen hiippakunnan seurakunnissa kiinnostaa.
– Ylöjärvi oli ensimmäinen virka, josta olisin voinut ajatella jääväni eläkkeelle. Hämeenlinna-Vanaja on toinen paikka, josta voisin jäädä eläkkeelle, mutta ei sitä koskaan tiedä, Reinikainen toteaa.
Viime lokakuussa 50 vuotta täyttänyt Reinikainen pitää uutta virkaa mielekkäänä haasteena tähän kohtaa työuraa.
– Vielä on uuden katsomisen ja oman uudistumisen halua. Se on silti omanlaisensa voimanponnistus. En koskaan sitä uskonut, mutta nyt viisikymppisenä on pakko. Nyt mukavuudenhalu voittaa, kun nuorempana vaihtoi työpaikkaa miten vaan.
Kimmo Reinikainen on saanut jo paljon viestejä Hämeenlinnassa, vaikka työt Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherrana alkavat vasta joulukuussa.
– Minut on otettu hirveän positiivisesti vastaan jo nyt. On hyvä mieli astua uuteen. Odotan työtä Hämeenlinnassa ilolla ja avaralla mielellä, Reinikainen kertoo.
– Toki tiedän, että omat haasteensa on ihan varmasti, kuten jokaisessa paikassa. Niin meillä oli Ylöjärvellä ja niin tulee olemaan Hämeenlinnassakin. En ole kauhean sinisilmäinen niissä asioissa.
Reinikainen on saanut vastata jo lähes kyllästymiseen asti kysymyksiin taloudesta. Kun jäsenmäärä seurakunnissa laskee, myös rahavirta ehtyy.
– Talous asettaa rajat toiminnalle, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Jos olisin firman toimitusjohtaja, vastuullani olisi varainhankinta ja voiton tuottaminen. Nyt haasteena on toiminnan laadukkuus, sen suhteuttaminen olemassa oleviin rahoihin sekä suuntaaminen oleellisiin paikkoihin.
Silti talous ei Reinikaisen mukaan juuri näy päivittäisjohtamisessa. Hän muistuttaa, että seurakunnalla on “huikea määrä” toimintaa, joka ei maksa euroakaan.
– Ei tämä voi olla pelkästä rahasta kiinni. Vaikka tulot olisivat minimaaliset, seurakunta olisi silti olemassa.
Reinikaisen mielestä seurakunta pitäisi käsittää laajemmin kuin pelkkänä kirkkoon kokoontuvana joukkona tai työyhteisönä.
– En rajaisi seurakuntaa edes jäsenyyteen, vaan ajattelen sen olevan laajempi. Seurakunta on paikkakunnan ihmiset. Seurakunta itsessään tekee, on ja elää. Siihen tarvitaan muitakin kuin työntekijöitä, koko joukko.