Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hjalmar Munsterhjelmille hämäläinen maisema oli ehtymätön aarreaitta - Tie taiteilijaksi ei ollut itsestään selvä

Hämeenlinnan taidemuseon kesänäyttely esittelee laajan läpileikkauksen Hjalmar Munsterhjelmin (1840–1905) tuotannosta. Esillä on runsaat 120 teosta 1860-luvulta 1900-luvun alkuun. Taiteilija oli kotoisin Tuuloksesta, Toivoniemen kartanosta. – Hämäläinen maisema oli Munsterhjelmille ehtymätön aarreaitta, taidemuseon amanuenssi Maria Laine luonnehtii.

Tie taiteilijaksi ei ollut itsestään selvä. Hjalmar Munsterhjelm oli taitava piirtäjä. – Vanhemmat toivoivat pojasta taidemaalaria, mutta poika haaveili merikapteenin urasta. Hän opiskeli muutaman vuoden Turun merikoulussa ja osallistui kahdelle Espanjan purjehdukselle. Isä sai taivuteltua pojan taideuralle ja vei tämän Düsseldorfiin, Munsterhjelmin elämää tutkinut dosentti Teppo Jokinen kertoo.

Munsterhjelm sai laajan taidekoulutuksen. Hän valmistui Düsseldorfin taideakatemiasta vuonna 1865. Tämän lisäksi hän opiskeli Karlsruhen taideakatemiassa sekä Werner Holmbergin ja Hans Guden yksityisoppilaana. Munsterhjelm pysyi uskollisena opintoaikaan omaksumalle romanttishenkiselle tyylille. Hänestä kehittyi tarkka ja teknisesti taitava luontoaiheiden kuvaaja, maisemamaalauksemme pioneeri.

Taiteilija kuvasi usein kotikartanoaan ympäröivää hämäläismaisemaa rehevine rantapeltoineen, kaislikkoineen ja talonpoikaisine hirsirakennuksineen. Näyttelyssä on myös akatemiaharjoitelmia, varhaiskauden töitä Saksasta, matkakuvia Suomesta, saaristomaisemia ja ensilumiaiheita.

– Tauluista suorastaan tihkuu tunnelma. Tämä onkin yksi syy, miksi taiteilija oli ja on niin suosittu, Jokinen ja Laine pohtivat.

Taiteilija tunnetaan ehkä parhaiten tunnelmallisista ilta- ja kuutamokuvauksistaan.

– Kuutamomaisemat olivat yleisön rakastamia, mutta kriitikoiden hampaissa. Kriitikot pitivät niitä imelinä ja ylidramaattisina, mutta yleisö osti.

Munsterhjelm oli tuottelias ja ehti maalata uransa aikana arviolta 1 400 teosta. Monet yksityiskokoelmiin kuuluvat teokset ovat olleet vain harvoin suuren yleisön nähtävillä. Kolme teosta, Ensilumi, Kyläkatu Schwartzwaldissa ja Hämäläinen järvimaisema on lainattu Presidentinlinnasta. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös Hjalmar Munsterhjelmin elämää ja taidetta käsittelevä kirja.

Hjalmar Munsterhjelmin näyttely on esillä Hämeenlinnan taidemuseon Engel-makasiinissa 15.9. asti. Dosentti Teppo Jokisen esitelmä ”Tuulta purjeisiin – Hjalmar Munsterhjelmin matkassa” 27.6. klo 18.