Korkealla pysyminen vaatii koko kropan likoon laittamista ja keskittymistä. Kotiin lähtiessä on voittajafiilis.
Tuntuu, että kädet tutisevat edelleen, kun palaan näppäimistön ääreen.
Olen hetkeä aiemmin huidellut korkeimmillaan 25 metrissä Ahveniston metsässä, joten ei kai ihme. Silkan jännityksen sijaan tutinassa on kuitenkin kyse myös fyysisestä rasituksesta.
Flowparkissa seikkailu käy täydestä liikunnasta. Paahteisena kesäpäivänä, kuten testikerrallani, kypärän alta valuu hiki.
Noviisi pärjää
Seikkailupuistoon voi lähteä ilman kiipeilykokemusta. Mukaan radalle lähtevä seikkailuohjaaja Sara Tapola vakuuttaa, ettei kukaan ole jäänyt radalle roikkumaan. Tapola on töissä seikkailuohjaajana jo neljättä kesää, joten hän tietää, mistä puhuu.
Radalla on koko ajan vähintään kaksi ohjaajaa. Jos eteneminen tuntuu mahdottomalta tai liuku loppuu kesken matkan, seikkailuohjaajat kyllä auttavat.
Hanskat kädessä
Perusteellisen opastuksen ansiosta ensikertalaisenkin olo on turvallinen.
Ensin tehdään testikierros, jonka aikana käydään läpi valjaiden kiinnitykset ja kokeillaan kaikki oikeilla radoilla vastaan tulevat haasteet vaijeriliu’uista lähtien.
Valjaita ei höllennetä missään vaiheessa, hanskat pysyvät käsissä ja kypärä päässä koko retken ajan.
Osviittaa ratojen vaikeustasosta antavat värikoodit. Aloitan helpoimmasta radasta.
Ilahtuneita ilmeitä
Seikkailupuistojen suosio on Ahveniston puistopäällikkö Siiri Ellän mukaan kasvanut koko ajan. Radalta palataan lähtöpisteeseen harvoin pahalla mielellä.
– Porukka ylittää itsensä puistossa. Tsemppaavien ohjaajien ansiosta moni tuntee onnistuneensa, Ellä sanoo.
Vaikka Tapola on nähnyt jo monet seikkailut, asiakkaiden ilahtuneisiin ilmeisiin ei kyllästy.
– Kyllä asiakkaiden onnistumisista innostuu itsekin. Moni haastaa puistossa pelkojaan, ja lisäksi radoilla kulkeminen on hyvää liikuntaa, seikkailuohjaaja sanoo.
Yllättäviä ratoja
Voin samaistua muiden kävijöiden voittajafiiliksiin. Erityisesti parkkipaikan yli liukuessa olo on huikea. Uskalsin!
Radat onnistuvat yllättämään sopivasti. Ne kohdat, joiden ennustan olevan raskaimpia, eivät yllättäen sitä olekaan.
Levähdyspaikat osuvat sopiviin saumoihin. Juuri, kun liian vähän treeniä saaneet käsivarteni tuntuvat pettävän, on tason vuoro.
Korkeutta ei ylhäällä huomaa
Korkeissa paikoissa olen ollut tunnistavinani itsessäni pientä korkeanpaikankammoa. Metsässä en kuitenkaan huomaa kertaakaan säikähtäväni sitä, miten ylös olen kiivennyt.
Kun kerron kokemuksistani puiston henkilökunnalle, selviää, etten ilmeisesti ole ainoa.
– Vaikka moni jännittää korkealle kiipeämistä, ylhäällä sitä ei huomaakaan. Hienot maisemat vievät huomion, Ellä sanoo ja muistuttaa, että myös tasapainoilu ja köysistä sekä vaijereista kiinnipito vaatii keskittymistä.
Ylhäällä pysyminen tosiaan vaatii täyden keskittymisen.
Ukkosella ei puihin kiivetä
Ahveniston ylle vyöryneet ukkospilvet keskeyttävät testikerralla seikkailuhetken.
Puistopäällikkö Siiri Ellä kertoo, että juuri ukkonen on sääilmiöstä ainoa, joka estää kiipeilyn radoilla.
– Sade ei haittaa, ja saa tulla vaikka pakkastakin, hän lupaa.
Valjaita riisuessa tuntuu jo, että on tehnyt sopivasti töitä koko keholla. Puiston radoista vaikein, musta rata, jääköön seuraavaan kertaan.