Kaurialassa seisovan akkuliikkeen talon studioissa ja työhuoneissa on jo vuosikymmenien ajan oltu hämeenlinnalaisen musiikin tekemisen eturintamassa.
Siksi on enemmän kuin sopivaa, että rakennuksesta löytyy myös The Blassics -yhtyeen ja levy-yhtiö Odd Funk Recordsin päämaja.
Kohti Eurooppaa
Käytävässä kaikuvat trumpetti ja rumpujen sutikompin sihahdukset. Äänten takana ovat bändin perustajajäsenet Tuure Tammi ja Juha Sarkkola . Kaupunkiuutiset jututti herroja Eurooppaan suuntautuneen minikiertueen kynnyksellä.
– Meillä on Hollannissa jakelija, joka on meidän musastamme innoissaan. Hän auttoi järkkäämään pari keikkaa Amsterdamissa ja itse saimme säädettyä esiintymisiä Leuveniin ja Brysseliin Belgiaan, Sarkkola kertoo.
– Maailmanmusiikilla on ollut Euroopassa isosti buustia 2000-luvun alusta asti ja esimerkiksi afrobeat-levyjä on julkaistu uudelleen paljon.
Kohtaaminen Helsingissä
Yhtyeellä on italialainen promoottori, DJ:nä ja radiojuontajanakin tunnettu Calamity Jade .
– Jade näki meidän esiintyvän Tallinn Music Weekillä ja otti yhteyttä. Hän on jakanut levyjämme ympäri maailmaa ja olemme saaneet radiosoittoa sekä arvioita Englannissa, Australiassa ja Japanissa, Sarkkola sanoo.
Sarkkola vietti nuoruutensa Parolassa ja Tammi Turengissa, mutta musiikillisesti miehet löysivät toisensa vasta asuessaan Helsingissä 2000-luvun loppupuoliskolla.
– Pidimme levyjenkuunteluiltoja kämpillä Leppävaarassa ja huomasimme, että musamaku ja ajatukset maailmasta osuivat aika lailla yhteen, Tammi muistelee.
– Aika nopeasti ruvettiinkin sitten duunaamaan autotallissa kaikenlaista. Juha muutti takaisin Hämeenlinnaan 2009 ja minä seurasin perässä neljä vuotta myöhemmin.
Reseptiikassa pohjoisia mausteita
Blassicsin musiikissa sulautuvat iloisesti yhteen funk, afrikkalaiset vaikutteet ja jazzmusiikki. Reseptiin kuuluvat myös pohjoiset mausteet ja nauhaluupit.
– Musagenre on aina ollut liikkeessä ja touhu on pidetty kokeilevana. Rytmimusiikki on kaiken perusta ja itseäni on aina kiinnostanut hip hop ja viime aikoina yhä enemmän avantgardempi jazz, Tammi pohtii.
Yhtye haluaa viedä soittajat ja kuulijat yhteiselle matkalle, jossa on tilaa myös pienille yllätyksille.
– Kun äänitetään livenä, on tärkeätä tuntea, että gruuvi on liikuttanut ja porukka on ollut musiikissa mukana. Soundi on bändin kymmenes jäsen. Se on tässä jutussa keskeinen näkökulma, Sarkkola painottaa.
Uusi laulusolisti
Uudella Togetherings -levyllä on ensimmäistä kertaa mukana etiopialaissyntyinen Mikiyas “MikiMac” Getachew . Uusi laulusolisti pestattiin yhtyeeseen kollektiiville luonteenomaisella mutkattomuudella.
– Olimme Tuuren kanssa Bassoradiossa haastattelussa ja liimailimme niiden vessaan Blassics-tarroja. Mikin ystävä huomasi tarran, otti asioista selvää ja vinkkasi yhtyeestä Mikille. Yhtenä päivänä he olivat sitten oven takana, Sarkkola virnistää.
– Aika pian kävi selväksi, että touhu on inspiroivaa puolin ja toisin. Hänellä on upea, tumma laulusoundi ja oma vahva tyyli, joka nojaa perinteeseen.
Treenien järjestäminen tuskallista
Vaikka monet Blassicsin jäsenistä asuvat Hämeenlinnassa, treenien järjestäminen isolla kokoonpanolla on toisinaan yhtä tuskaa. Silti porukka on täydellä sydämellä mukana ja sitoutunut yhteiseen luomiseen.
Sarkkola ja Tammi tekevät musisoinnin ohella DJ-keikkoja kotikaupungissa.
– DJ-kulttuuri on ollut täällä viime vuosina taas nousussa ja hommia on riittänyt, mikä on tosi siisti juttu, Sarkkola tuumaa.
– Olemme soitelleet levyjä Birgitassa, Verkassa, Birgerissä ja Skogsterissa, jossa vedimme vuoden verran klubia.
Kesä studiolla
Kesäksi on luvassa kuitenkin studiohommia, sillä Odd Funk Records suunnittelee jazzlevyn julkaisemista.
– Albumin nimeksi on tulee Romantic Tunes on Saxophone, Tammi paljastaa.
– Siihen tulevat Suomen parhaat avantgarde-fonistit vetämään sooloja, jotka äänitetään analogisena metsässä.
No, missäpä muuallakaan?