Keskustassa vietetään riemukasta Talviriehaa, kun Palanderin talon edusta Linnankadulla muuttuu pulkkamäeksi ensi lauantaina klo 12–16. Nyt jo seitsemännen kerran järjestettävään koko perheen tapahtumaan odotetaan päivän mittaan vajaata tuhatta vierasta. Omat pulkat mukaan!
Linnankadun pulkkamäen ohella Talviriehassa puuhaillaan tänä vuonna koirateemalla. Rapsuteltavina on lapsiin tottuneita Hämeenlinnan seudun kaverikoiria ja erilaisten koira-aiheisten pajojen lisäksi kokeillaan lelukoirien agility-rataa. Mukaan voi pulkan lisäksi ottaa oman koiralelun tai muun pehmon.
Samaan aikaan Palanderin talon kotimuseossa on kierto omaan tahtiin ilman pääsymaksua. Museon tehtäväpolulla etsitään teemaan sopien koiramaisia esineitä. Palanderin talon sisäpihalla on myynnissä myös kuumaa juomaa ja vohveleita.
Pulkkamäen pohjaksi tehtävän lumenajon takia Linnankatu suljetaan liikenteeltä ja pysäköinniltä perjantaina 9.3. klo 8.00 lähtien Lukiokadun ja Koulukadun väliltä. Alue on suljettu maanantaihin 13. päivään saakka, kunnes aamulla alkava lumenpoisto on saatu päätökseen.
Pääkirjaston puolella vietetään kello 11–14 talvista puuhapäivää, jossa lapset voivat askarrella tai piirtää sarjakuvia sekä kokeilla satukoodaamista. Kirjastossa on 10 tablettitietokonetta koodaamista varten. Koodauspajaan voi myös tuoda oman tablettitietokoneen. Tablettiin on hyvä ladata valmiiksi ilmainen Scratch Jr -sovellus satukoodausta varten.
Kaikki pajat toimivat non-stop -periaatteella ilman ennakkoilmoittautumista, joten mukaan saa tulla koska vain tilaa on. Sarjakuva- ja koodauspajojen lisäksi kirjastossa voi pelata jääkiekkopeliä tai lautapelejä. Perheen pienimmät voivat laskea sisäliukumäkeä.
Talvirieha la 10.3.