Suomen sisällissodan katsotaan alkaneen 27. tammikuuta, kun punakaartin liikekannallepano alkoi ja punaiset miehittävät tärkeitä kohteita Helsingissä. Seuraavana päivänä valkoiset suojeluskunnat alkoivat kenraali Mannerheimin käskystä riisua aseista venäläisiä varuskuntia Pohjanmaalla. Pian oltiin tilanteessa, jossa punaiset hallitsivat Etelä-Suomea ja valkoiset koko muuta maata.
– Sodan alkuvaiheessa näillä seuduilla työväestön keskuudessa oltiin sitä mieltä, että tilannetta katsellaan rauhassa, eikä lähdetä hötkyilemään, Hauho-seuran puheenjohtaja Jouni Lehtonen kertoo.
– Helmikuun alussa Hattulasta tuli kuitenkin Vihtori Heino, joka piti työväentalolla villitsevän puheen. Innokkaimmat ryhtyivät toimeen, kunnantalolle tunkeuduttiin ja punaiset ottivat Hauhon valtaansa. Kokkilassa tapahtui sitten 3. helmikuuta veriteko, jossa poliisikonstaapeli Kulmala sai surmansa ja opettaja Eemeli Keskitalo haavoittui.
Hauholla oli omasta takaa punakaartilaisia noin 400 miestä ja 20 naista. Osa hauholaisista lähti Hämeenlinnaan ja osallistui myöhemmin taisteluihin Kuhmoisissa ja Padasjoella. Vastapuolelta viitisenkymmentä miestä lähti Jämsään ja Jyväskylään liittyäkseen valkoiseen kaartiin muun muassa Hans Kalmin joukoissa.
Sisällissodan tapahtumiin perehtynyt Lehtonen on vetänyt seudulla Kapinaretkiä, joilla on kierrelty perääntyvien punaisten jalanjäljissä eri taistelupaikoilla. Merkittävimmät taistelut Hauholla käytiin huhtikuun loppupuolella.
– Kun valkoiset valtasivat Tampereen 6. huhtikuuta, punaiset lähtivät pakenemaan Venäjää kohti ja pakkautuivat tälle seudulle. Rautatiet nimittäin olivat vielä punaisten vallassa.
– Kun saksalaisten Itämeren divisioona tuli valkoisten avuksi, Helsinkikin vallattiin huhtikuun puolivälissä ja lisää punaisia tuli rautatietä pitkin tänne pohjoiseen. Kun saksalaiset sitten valtasivat Hämeenlinnan, ainoa tie perääntyä oli Hauhon kautta.
Yhteenotto tapahtui Laitikkalassa, jossa punaiset löivät valkoiset 25. huhtikuuta.
– Pellolla olevassa muistomerkissä on 35 valkoisen sotilaan nimet, 28 kaatui heti ja 7 haavoittunutta kuoli myöhemmin, Lehtonen sanoo.
– Valkoiset lähtivät innokkaasti hyökkäämään Kyllönjoen yli aukealle ja punaiset odottivat hyvissä asemissa metsän suojissa. Se oli aikamoinen teurastus.
Kun ruotsalaisen prikaatin vapaaehtoiset auttoivat valkoisia valtaamaan Valkeakosken, siellä olleet punaiset lähtivät laivoilla ja proomuilla kohti Hämeenlinnaa.
– Mierolan sillan kupeeseen tultua he kuulivat taisteluja ääniä ja arvasivat, ettei kaupunkiin ollut enää tulemista. Niin he suuntasivat sitten Alvettulaan, johon kasaantui viitisentuhatta aseissa olevaa punaista. Monilla oli perhettä ja omaisuuskin mukana.
– Alvettulan joen toisella puolella oli vain 120 valkoista, mutta he olivat hyvissä asemissa puolustamaan siltaa. Perimätiedon mukaan Valkeakosken punaiset naiskaartilaiset raivasivat tien 27. huhtikuuta ja ylittivät sillan ensimmäisenä, jonka jälkeen valkoisten oli pakko perääntyä suuren ylivoiman edessä.
Valkoisilla joukoilla oli rykmentin esikunta Luopioisissa ja yksi pataljoonista Juttilan kylässä. Saksalaisen majuri von Redenin joukot ottivat Alvettulan taistelun aikoihin ilman vastarintaa haltuunsa Tuuloksen Syrjäntaan kylän. Everstiluutnantti Bergström saapui 28. huhtikuuta aamuyöllä 300 miehen kanssa Juttilasta Hovinkartanoon. Sieltä he lähtivät hyökkäämään Hauhon kirkonkylään mukanaan edellisenä päivänä saapuneet 150 saksalaissotilasta..
– Bergström oli vahvasti sitä mieltä, että punaiset oli jo lyöty. Kun saksalaisten tykillä ammuttiin kirkonkylään, se oli kuin sohaisu muurahaispesään, Lehtonen kuvailee.
– Punaiset olivat hyvässä järjestyksessä valmiina ja käytiin noin tunnin kestänyt taistelu, jota on kuvattu sodan verisimmäksi. Hauhon taistelussa kuoli 60 valkoista, 9 saksalaista ja 74 punakaartilaista.
Saksalaiset ja valkoiset perääntyivät Hovinkartanolle, jonne he tekivät tiesulun. Punaiset tunsivat kuitenkin paikalliset polut ja lähes 10 000 hengen joukko lähti etenemään metsätietä Poutunkankaan kautta kohti Syrjäntaan kylää. Saksalaiset yrittivät pysäyttää vyöryn Kokkilassa, mutta he joutuivat vetäytymään. 28.-29.4. käyty Syrjäntaan taistelu on sodan tunnetuimpia ja sitä ovat kirjoissa kuvanneet niin Väinö Linna kuin Veijo Merikin.
– Saksalaiset olivat asemissa kylän laidalla ja punaiset joukot pääsivät heistä vain muutaman sadan metrin päähän. Punaiset ampuivat tykeillä kylään ja monet talot syttyivät tuleen.
– Kymmenkertaisen ylivoiman edessä von Reden huomasi tilanteen toivottomaksi, lähti perääntymään ja sytytti mennessään lisää taloja palamaan. Kun saksalaiset menettivät Syrjäntaan, jäljellä oli vain savuavia raunioita. Taistelussa kaatui 48 saksalaista ja 300 punaista.
Punaiset jatkoivat matkaansa kohti Lammia, Koskea ja Hollolaa, jossa he joutuivat vangeiksi. Lahden Hennalassa heitä lopulta odotti vankileiri.
Tapahtumat löivät jälkensä hauholaistenkin elämään. Voittajapuoli suoritti puhdistuksia, ihmisiä teloitettiin ja monet lähetettiin vankileireille.
– Vielä 1930-luvun alussakin vasemmistolaisia ajettiin kunnantalolla ulos valtuustosta, Lehtonen kertoo.
– Tilanne ei ehkä ollut niin tulehtunut kuin jossakin muualla. Paikalliset valkoiset eivät taistelleet täällä, joten Hauholla eivät naapurukset olleet toisiaan vastaan sotimassa. Mutta kyllä tietyissä suvuissa nämä ovat kipeitä asioita vielä tänäkin päivänä.