Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iltakävelyllä kaupungissa voi nälkä yllättää

Pimeän kaupan ilta tuo säpinää myös keskustan ravintoloiden elämään. Ruokailua ei välttämättä ole ehtoon ohjelmaan edes suunniteltu, mutta idea pälkähtää päähän tunnin tai parin kävelyn jälkeen.

– Liikkeellä on paljon ihmisiä ja erityisesti perheitä, ravintoloitsija Tiina Klemelä Popinosta sanoo.

– Pimeän kaupan iltana emme ota vastaan varauksia, joten saamme pöytiin nopeamman kierron. Monet päättävät ihan ex tempore tulla syömään, kun nälkä pääsee yllättämään.

Viitisen vuotta sitten keskustaa vilkastuttamaan kehitetty tapahtuma sai räjähtävän lähdön, mutta Klemelän mukaan meno on hiukan tasaantumaan päin.

– Tuntui, että alkuun kävi enemmän väkeä, hän pohtii.

– Tällaisia tapahtumia ei saisi olla liian useasti ja päivämäärä kannattaa miettiä tarkoin, ettei se osu lähelle tai samaan ajankohtaan joidenkin muiden juhlapäivien kanssa.

Ravintola-alan konkari on kehitellyt mukavia yllätyksiä syömään tuleville asiakkaille.

– Annostarjouksia on erilaisia ja jälkkärikin saattaa tulla kaupan päälle.

Cumuluksen yhteydessä oleva ravintola Huviretki on myös aina saanut oman osansa tapahtuman nälkäisistä.

– Hyvin on asiakkaita käynyt, pääsääntöisesti perheitä ja pariskuntia, ravintolapäällikkö Sanna Otra-aho sanoo.

– Ruokailun ajankohta on riippunut vähän vuodesta, joskus ihmisiä on alkanut tulla jo heti lounaan jälkeen ja joskus taas vähän myöhemmin, kello 18-19 aikoihin.

Mitään erityistä ruokalajia tai annostyyppiä eivät iltakävelijät ole suosineet. Monipuoliselta listalöta ovat maistuneet niin pastat, pizzat, pihvit kuin burgeretkin. Huviretkessä tarjotaan tulevana perjantaina pääruuan tilanneille palanpainikkeeksi kuohuviinialasillinen.

– Aina meillä on tapahtumaan liittyen joitakin tarjouksia. Pimeän kaupan ilta on viime kerroilla keskittynyt aika paljon Goodmaniin ja toivoisin sen leviävän taas muuallekin keskustaan, kuten silloin alkuaikoina.

Rokkia, ruokaa ja palan Amerikkaa lupaava Fifth Avenue osallistuu Pimeän kaupan iltaan ensimmäistä kertaa, ja odotukset ovat korkealla.

– Olemme ihan täpinöissämme, kun tämä on meille ihan uutta, yrittäjä Eveliina Lehtimäki kertoo.

– Iltaan on varauduttu monipuolisilla tarjouksilla, burgereissa sekä salaateissa on alennuksia, pihvin ostajalle tarjotaan alkupala ja viinipullon hinnasta on otettu reilusti pois.

Lokakuussa avatun “Fiftarin” vetonaulana ovat myös sen kuusi keilarataa.

– Meidät on otettu kaupungissa todella hienosti vastaan, Lehtimäki kiittelee.

– Kyllä on huomattu, että keilausta on täällä keskustassa kaivattu. Pimeän kaupan iltana meillä pääsee heittämään klo 21 jälkeen 50 prosentin alennuksella. Steelersin pojat ovat kaupungissa liikkeellä jakamassa etukuponkeja.