Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iän myötä kasvaa into uuteen ilmaisuun

– Täytän tänä vuonna 80 vuotta, ja ajattelin, että nyt viimeistään olisi syytä katsoa, mitä olen saanut aikaiseksi, Hämeenlinnan pääkirjastoon taidenäyttelyään pystyttävä Kalevi Puistolinna sanoo.

Hämeenlinnalaisen Kalevi Puistolinnan Sieltä täältä -taidenäyttely on esillä pääkirjaston yläaulassa helmikuun loppuun asti. Näyttelyn arviolta 35 teoksesta pääosa on Puistolinnan vanhempaa tuotantoa.

Taiteilija oli varannut näyttelytilan kirjastosta jo hyvissä ajoin syksyksi 2018, mutta kirjaston tuleva remontti muutti näyttelyn aikataulua.

– Olin varautunut pitämään näyttelyn syksyllä ja suunnittelin työt sen mukaan. Tällä hetkellä maalaan enimmäkseen abstraktia ja modernia, ja alun perin ajatuksenani oli esittää lähinnä uudempia töitä, mutta nyt tästä näyttelystä tulikin retrospektiivinen katsaus vanhempaan tuotantoon.

Viipurissa syntynyt ja nuoruutensa Helsingissä elänyt Puistolinna on asunut Hämeenlinnassa vuodesta 1988 lähtien, joista 15 vuotta Lammilla.

Kiinnostus taiteen tekemiseen syttyi, kun vaimon veli soitinrakentaja Heikki Linjama pyysi tekemään maalauksia barokkityylisiin soittimiin.

– Vuonna 1975 aloin maalata sukulaisten lapsista kuvia, ja 1980-luvulla vaimon myötämielisellä suosiolla jätin opettajantyön maalatakseni kokopäivätoimisesti, aiemmin historianopettaja työskennellyt taiteilija kertoo.

Puistolinna on tehnyt teoksia paitsi yksityishenkilöille, myös julkisyhteisöille, muun muassa useita muotokuvia Parolan Panssariprikaatille. Hän on kuitenkin pitänyt matalaa profiilia, ja tähän mennessä näyttelyitä on ollut vasta kolme, jotka kaikki Lammilla.

Maalarina Puistolinna on itseoppinut.

– Tekniikkana on öljyväri. Maalaustyylini olen oppinut yritysten ja erehdysten kautta.

Tähän asti erityisesti lapsi-, luonto- ja lintumaalaukset sekä uskonnolliset aiheet ovat olleet taiteilijalle mieluisia. Lintumaalauksiaan Puistolinna luonnehtiikin kunnianosoituksiksi von Wrightin veljeksille, joiden taideteokset lintukirjan kuvituksina tekivät häneen lähtemättömän vaikutuksen jo pikkupoikana.

– Olen viime vuosina alkanut etsiä myös uusia ilmaisumahdollisuuksia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä innokkaammin olen alkanut etsiä uutta.

Kalevi Puistolinnan Sieltä täältä -taidenäyttely pääkirjaston yläaulassa 19.–28.2.