Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Bambusta syntyy persoonallinen sauna

Rakennusyrittäjä Lauri Raittinen innostui pari vuotta sitten bambusta, kun hän huomasi netistä, että metritavaraa oli myynnissä. Hän olisi halunnut silloin omaan valmistuvaan taloonsa bambuisen löylyhuoneen, mutta raaka-ainetta ei lopulta ollut juuri sillä hetkellä lainkaan saatavana Suomessa.

– Siskoni perheelle rakensin myöhemmin vähän niin kuin testisaunan. Hyvin bambu on siellä lämmössä menestynyt, hän kertoo.

Omaan varastoonsa Raittinen on hankkinut nyt Hollannin välittäjältä niin paljon bambua, että hän pystyisi rakentamaan tilauksesta monta uutta saunaa. Eksoottisesta raaka-aineesta saa haluttaessa hyvin erikoisia ja persoonallisia pintoja ja vain mielikuvitus on rajana, millaisia kuvioita niistä voi valmistaa esimerkiksi yhdistelemällä puun kanssa. Rosoiset pinnat tuovat omanlaisensa tunnelman.

– Valmista mallistoa ei ole, vaan asiakkaan kanssa yhdessä tehdään suunnitelma. Jokainen bambusauna on uniikki kokonaisuus, hän sanoo.

Raittinen jopa yllättyi siitä, miten kovaa ainetta bambu on. Silti se kestää hyvin reiän poraamisenkin halkeamatta. Kasvin rakenne on kuitumainen ja tiheäsäikeinen. Mitä vanhemmaksi se on saanut kasvaa, sitä suurempi sen ympärysmitta on.

– Itse käytän halkaisijaltaan noin 2,5-senttistä bambua, mutta isoimmillaan halkaisija on yli 10 senttiä. Suurimmat bambut sopivat hyvin esimerkiksi kaiteeksi.

Bambu raaka-aineena ei ole juuri sen kalliimpaa kuin kotoinen puukaan, mutta rakennusvaiheessa kuluja tulee hieman tavallista enemmän, sillä se on hidasta työstää.

Raittinen harmittelee, että hän ei ole ehtinyt bambusaunaa sen kummemmin markkinoida. Reilu vuosi sitten hän kuitenkin laittoi asiasta tietoa firmansa Rakennus Raittisen nettisivuille, ja sen jälkeen hän on ollut valmis ottamaan tilauksia vastaan.

– Voisin markkinoida bambusaunoja myös Euroopan kylpylöihin. Lähtisin mielelläni niitä ulkomaille tekemään, hän pohtii.

Varmuuden vuoksi Raittinen on hakenut bambusauna-logolleen patentin, jotta kukaan muu ei pääse mainostamaan sitä ainakaan ihan samalla tavalla.

Lammilla lapsuudesta lähtien asunut Raittinen ryhtyi rakennusyrittäjäksi noin viisi vuotta sitten.

– Meitä yhden miehen yrityksiä on Lammilla vaikka kuinka paljon. Hyvässä hengessä teemme kaikki töitä, mitään kateutta en ole koskaan havainnut, hän kertoo.

Rakennus Raittisen toimialue on ottanut luonnostaan suunnan Lahteen ja Päijät-Hämeeseen, missä tarjolla on eniten saneeraushommia. Uudisrakentaminen sen sijaan on seudulla melko hiljaista. Lammilla Raittista on eniten työllistänyt betonielementtitehdas Lammin Asennustaito. Hän on mukana myös yrittäjäyhdistyksen toiminnassa, sillä hän kuuluu Lammin Yrittäjien hallitukseen vastuualueenaan nuoret yrittäjät.

Omassa firmassaan Raittisella ei ole muita työntekijöitä.

– Välillä töitä on niin paljon, että pystyisin työllistämään muitakin, mutta tilanne vaihtelee. Nyt kyllä on havaittavissa selvä piristysruiske, sillä näyttää siltä, että ihmiset uskaltavat teettää remontteja eri tavalla kuin aikaisemmin. Suunta on menossa koko ajan parempaan päin, hän kertoo.

Viime päivät Raittinen on puurtanut asbestin purkuhommia alihankkijana Helsingissä. Hän on käynyt töihin tarvittavan kurssin, mutta asbestityöluvan hankkiminen omalle yritykselle maksaisi liikaa.

– Asbestia on vanhoissa rakennuksissa joka paikassa, lattioissa, seinissä, katoissa, putkissa. Mutta eihän siitä mitään vaaraa ole niin kauan, kun se pysyy paikallaan.