Hämeenlinnan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta myönsi vuoden 2016 Hämeenlinnan kaupungin ympäristöpalkinnon Kanta-Hämeen lintutieteelliselle yhdistykselle. Perusteluissa todettiin, että yhdistys on toiminut pitkään lintuharrastuksen, -tuntemuksen ja -tutkimuksen edistämiseksi Kanta-Hämeessä. Yhdistyksen jäsenet ovat laatineet vuosien saatossa selvityksiä Hämeenlinnankin linnustosta. Yhdistys on toiminut erityisen aktiivisesti viimeisen vuoden aikana. Yhdistys on rakentanut lintutornin ja pitkän matkan pitkospuita Katumajärven pohjoispäähän sekä osallistunut muutoinkin Honkalanrannan luonnonsuojelualueen kehittämiseen.
Lisäksi lautakunta päätti antaa kunniamaininnan Karl Fazerille, jonka omistamissa Hahkialan kartanossa ja Hahkialan Uiskolassa eletään ympäristön ehdoilla.
Ympäristöpalkinto on valokuvaaja Marjukka Vainion työ, Lilja rubus, joka annetaan vuodeksi kiertopalkintona palkitun käyttöön. Ympäristöpalkinto luovutetaan Elomessujen avajaisissa 13.8.2016.
Vuonna 2016 Hämeenlinnan kaupunki viettää Luonto ja vesi -teemavuotta. Ympäristöpalkintoehdokkaita haettiin luonnonsuojelun ja/tai vesiensuojelun edistämisestä teemavuoden tavoitteiden mukaisesti. Ympäristöpalkinto voidaan myöntää Hämeenlinnan kaupungissa tai Hattulan kunnassa toimivalle yksittäiselle ihmiselle, yhteisölle tai yritykselle. Ehdotuksia vuoden 2016 ympäristöpalkinnon saajaksi ovat voineet tehdä kaikki asiasta kiinnostuneet.