MMA Hämptonin vapaaottelija Sam Izodin viime viikot ovat kuluneet tiiviisti Larin Kyöstin kadulla.
Hänen käsialaansa ovat entisen Kamux-autokaupan 500 neliömetrin halliin valmistuneet Aarreaitta-niminen kirpputori ja vapaaottelijoiden uusi treenisali.
Vapaaottelusali ja kirpputori eivät ole mikään tavanomainen yhdistelmä.
– Sanos muuta, Izod naurahtaa. Todella hyvä ilmanvaihto mahdollistaa molempien pitämisen samassa hallissa.
Izodilta kului pari viikkoa aamusta iltaan uusia tiloja rakentaessa.
– Innostuin sen verran, että painoa minulta on pudonnut 17 kiloa.
Izodin unelmana on ollut aina oma treenisali. Nyt kun siihen syntyi mahdollisuus, hän laittoi kaiken peliin.
– Lopetin päivätyöt ja keskityin rakentamiseen. Aikaa on ollut muutenkin, sillä minulta murtui kylkiluu syksyn treeneissä, enkä ole pystynyt harjoittelemaan.
Ensin Izod rakensi pöydät second hand -henkisesti kierrätettävistä lavoista. Valoisan kirpputorin avajaisista on aikaa kuukausi.
Paikat kuntoon
Kirpputorille aikovien ei tarvitse ujostella vapaa-ottelusalia.
– Treenit painottuvat pääasiassa ilta-aikaan, jolloin kirppari on kiinni.
Ammattilaisurasta haaveileva Sam Izod suunnittelee treenaavansa jatkossa treenata 6–8 tuntia päivässä, kunhan kroppa saadaan kuntoon.
Loukkaantuneiden kirjoissa ovat myös seurakaverit Mikko Koskinen ja Mikko Kolehmainen.
Hihat heiluivat
Vapaaotteluharjoitukset käynnistyivät viime viikolla uusissa tiloissa. Tekeillä on ainakin seinä treenipuolen ja kirpputorin väliin.
– Mietimme Samin kanssa, kuinka saisimme toiminnan aluille. Ehdotin, että laitamme kirpputorin salin kylkeen, jolla aluksi saamme tilavuokran maksettua, kirpputoria hoitava Tanja Izod kertoo.
Hän kehuu Samin laittaneen hihat heilumaan heti. 150 valkoiseksi maalattua pöytää valmistui viidessä päivässä.
Sosiaalisessa mediassa viihtyisä Aarreaitta on kerännyt jo paljon huomiota.
– Kiittävää palautetta on tullut myös lastenhuoneesta, jossa jälkikasvu pääsee laskemaan mäkeä ja katselemaan piirrettyjä.
Kirppari Aarreaitta on avoinna ma–to 10–19, pe 10–17, la 10–16 ja su 11–16 osoitteessa Larin Kyöstin katu