Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhteisöllisyyttä asumiseen

Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ja läheiset -yhdistyksen yhteistyössä Jyvässeudun ja Tampereen seudun omaishoitajayhdistysten yhdessä toteuttama Petra-projekti jätti pysyvän jalanjäljen Hämeenlinnan ydinkeskustan kerrostalojen yhteisölliseen elämään. Useammassa asuinyhteistyössä virisi säännöllinen asukastoiminta projektin vauhdittamana.

Viime vuoden lopulla päättynyttä projektia vauhditetaan Airi Suurosen (sd.) tekemällä valtuustoaloitteella ja sitä seuranneella kuntalaisaloitteella toiminnan laajentamiseksi koko kaupunkialuetta koskevaksi. Aloitteet ovat kaupungin hallinnon käsittelyssä.

– Meillä tämä on merkinnyt valtavasti lisää keskinäisiä tapaamisia. Ilman ulkopuolista sykäystä vastaavaa toimintaa tuskin olisi syntynyt, ydinkeskustassa sijaitsevan Raatihuoneenkatu 20:n asukkaat sanovat.

Huumorilla höystettynä

Heidän taloyhtiössään on kolme erilaista viikoittain järjestettävää yhteistapaamista. Tapaamisia ei oikeastaan tarvitse enää erikseen järjestää, vaan yhteisestä sopimuksesta kokoonnutaan yhteen samalla kellonlyömällä.

Viime vuoden toukokuussa alkaneet tapaamiset tarkoittavat heidän taloyhtiössään esimerkiksi viikoittain toistuvia kesäisiä pihapelejä mölkystä tikanheittoon, jumppatunteja taloyhtiön yhteisessä pyykkien kuivaushuoneessa, korttipelejä, muistipelejä ja -kilpailuja, minigolfia, pikkujouluja ja muuta vastaavaa. Petra-hankkeeseen osallistuneilla kerrostaloilla on myös yhteisiä kävelytapaamisia.

– Kokoontumisten yhteydessä pidetään myös yhteisistä tiloista – ja ennen kaikkea – toisistamme huolta, keskustan taloyhtiön asukkaat vakuuttavat.

Raatihuoneenkadun taloyhtiössä on viitisenkymmentä asukasta, heistä erilaisiin viikkotapahtumiin osallistuu säännöllisesti toistakymmentä, eli lähes kolmannes asukkaista. Vanhin on yli 90-vuotias, hän, joka voittaa ne muistipelit.

Huumori on tapaamisissa isossa osassa. Hyvähenkinen kiusoittelu ja arkisten asioiden toisenlainen lähestymiskulma auttavat jokaista jaksamaan paremmin omassa elämässään.

Syksyiseen mölkkypeliin osallistujat korostavat erityisen paljon sosiaalisen kanssakäymisen lisääntymistä. Yhteistapaamisten kautta syntyy aikaisempia tiiviimpiä ystävyyssuhteita. Samalla ystäväpiiri laajenee, kun tapaamiset tuovat toimintaan osallistuvat asukkaat toistuvasti yhteen.