Yksi Suomen vanhimmista ilmailukerhoista, Hämeenlinnan Ilmailukerho, perustettiin Hämeen Suojassa 1938. Elettiin aikaa ennen toista maailmansotaa, Suomen Ilmapuolustusliitto halusi kehittää myös siviili-ilmailua ja etsi sen takia innokkaita harrastajia. Perustajajäseniä olivat muiden muassa veljekset Jorma ja Olli Jahkonen.
– Toiminnan alkuaikoina kerho rakensi mm alkeispurjelentokoneen ja harrasti sen ohessa lennokkitoimintaa. Purjelentokonetta rakennettiin Suomen kasarmin akkukorjaamon yläkerrassa. Lennot lähtivät Luukkaanlahdelta. Vanhan kentän takaa Hattelmalan sairaalalle johti vaijeri, jolla kone hinattiin ilmaan, kerhon historiasta puheenjohtaja Timo Myllykylä kertoo.
Nykyisin toiminta on jaettu eri jaostoihin, ne ovat itsenäisiä ja toimivat omilla rahoituksillaan. Pääkerho hallinnoi koko pakettia.
Moottorilentojaostolla ei ole toimintaa tällä hetkellä. Purjelentojaoston puheenjohtaja on Teemu Sundström, lennokkijaoston Markku Suominen, kuumailmapallojaoston pää on Voitto Kivinen ja Jukkapekka Tiainen vetää Kuumaa Huumaa-projektia.
– Jäsenmäärämme on noin 150, se on hiukan laskenut, koska lennokkitoiminta on hiipunut sopivien ja sopivanhintaisten tilojen puutteessa. Meillä oli aiemmin erinomaiset tilat. Yhteiskunnallisen tilanteen takia menetimme vuokratuet emmekä pysty maksamaan kalliita vuokria, koska kursseille osallistujien määrät ovat niin pieniä, pahoittelee puheenjohtaja Myllykylä.
Kaikille sopiva harrastus
Ilmailuharrastus sopii koko perheelle. Tyttöjä/naisia jäsenistöstä on noin 15 %. Esimerkiksi lennokkien rakentaminen sopisi hyvin tarkkakätisille tytöille. Isä/lapsikursseilla voi nauttia kädentaitoharrastuksesta noin 7-vuotiaasta alkaen.
Lennokkikerhon tilat ovat parhaillaan haussa. Kerho toimi viimeksi Hätilän kirkossa, jonka tilat ovat nyt toimintakiellossa. Jos jollain taholla on tietoa kerhotiloista, yhteysvinkki Timo Myllykylälle.
– Kesän ajan ilmailukerhon käytössä on lennokkikenttä Vuorentakana olevalla kesantopellolla. Suuri kiitos Antero Nukarille ja Mikko Launolle, että saamme käyttää peltoa lennätyspaikkana.
Jäsenistö saa käyttää paikkaa vapaasti, maksamme alueesta hoitomaksun, Timo Myllykylä mainitsee.
Räyskälästä ilmaan
Purjelentojaosto toimii Räyskälässä, jossa on Pohjoismaiden suurin pienlentokenttä. 1940 rakennettu kenttä oli Suomen ilmavoimien varalaskupaikka toisen maailmansodan aikana. Kenttä kasvoi umpeen, mutta Hämeenlinnan ilmailukerho raivasi alueen uudestaan lentokentäksi kesällä 1963, kun Parolan lentokentän toiminta siirtyi sinne.
Purjelentoharrastuksen ikäraja on 15 vuotta.
Kuumailmapallojaoston toiminta on näkyvää ja paikallista toimintaa ja tiimityötä, siinä on mukana fysiikkaa, aerodynamiikkaa ja meteorologiaa.
– Ilmailua voi harrastaa myös kuvaamalla tai lennättämällä simulaattoria. Nykyään käytetään paljon pieniä lennokkeja erilaisiin kuvauksiin, teemme laajalti yhteistyötä Puolustusvoimain kanssa.
– Kannattaa muistaa etteivät kaikki pelaa jääkiekkoa. Ilmailu on kehittävä ja monipuolinen harrastus, johon kuuluu, ei pelkästään lennättämistä, vaan esimerkiksi koneen rakentamista sähkölaitteineen. Se antaa koko elämälle mahtavat kädentaidot ja on alusta saakka oikeaa tekemistä, ei pelkkää legojen kokoamista. Jo 7-vuotias saattaa rakentaa oikeista piirustuksista, jonka mitat ovat millimetreinä.
– Uudet jäsenet ovat tervetulleita, voit tulla mukaan vaikka lennokkisi kanssa kentälle tai muuten tutustumaan toimintaan, Hämeenlinnan ilmailukerhon puheenjohtaja Timo Myllykylä kannustaa.
Yhteystiedot löytyvät Hämeenlinnan ilmailukerhon nettisivuilta, hik.fi