Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeenlinnan 1970-luvun rock-ikoni Waterloo palaa taas kotikentälleen – Kuinka Mötörheadin Lemmyn nimmari päätyi Freemanin vaimon raskausvatsaan?

Waterloo oli 1970-luvun ykkösbändi Hämeenlinnassa.

Monien verkkokalvolle on syöpynyt mustavalkoinen valokuva, jossa yhtye esiintyy Reskalla tuhansien ihmisten yleisölle.

– Ne olivat Sokoksen avajaiset vuonna 1971. Sitä lähinnä harmiteltiin, ettei keikalle myyty silloin lippuja, yhtyeen laulaja-kitaristi Leo “Nunu” Friman muistelee.

Suurimman yleisönsä yhtye tavoitti kuitenkin niinkin myöhään kuin vuonna 1988, kun Waterloo soitti Motörheadin lämmittelijänä Giants of Rockissa Ahvenistolla.

– Muistan sen niin elävästi, kun viimeisillään raskaana oleva vaimoni sai Lemmyn nimikirjoituksen isoon vatsaansa. Oikein hieno tytär sieltä sitten tuli, ja vaimokin on edelleen sama, Friman kertoo.

Ennen Abbaa

Vuonna 1969 perustettu yhtye sai nimensä Belgiassa sijaitsevalta Waterloon kaupungilta, jonka lähistöllä keisari Napoleon kärsi kuuluisan tappionsa. Abba-yhtyeen samanniminen hitti putkahti ilmoille vasta vuoden 1974 Euroviisuissa.

Siitä kiistellään edelleen, kuka bändin nimen oikein keksi, mutta siinä oli sopivasti dramatiikkaa.

Yhtyeessä soittavat edelleen sen perustajajäsenet Friman ja rumpali Antti “Nipa” Toivonen, mutta melkoinen veteraani on myös basisti Leo “Lexa” Kirjavainen, joka korvasi Antti Sjöholmin jo vuonna 1971.

Uransa alkuvuosina yhtye harjoitteli Saaristen vanhan koulun kivijalassa eli niin kutsutulla Pajalla. Olosuhteet olivat alkeelliset ja kuulovauriot todella lähellä.

Teinivuosina hengailtiin Hämeenlinnan Kirkkopuistossa ja Partasen baarissa.

– Kun ikää tuli tarpeeksi, siirryttiin William´s Pubiin. Siellä heitettiin aina muutama satsi tikkaa ennen kuin lähdettiin keikalle, Toivonen sanoo.

Hevistä kevyempään

Yhtyeen ohjelmistoon on kuulunut alkuajoista saakka Eddie Cochranin Summertime Blues.

– Se biisi esitettiin popyhtyeiden SM-kisoissa 1971, kun päästiin kuuden parhaan joukkoon finaaliin Kulttuuritalolla, rumpali kertoo.

– Black Magic Woman on kanssa semmoinen kappale, joka on aina vähän pakko soittaa.

1970-luvulla yhtyeen ohjelmisto rakentui raskaalle rockille ja muun muassa Led Zeppelinin, Black Sabbathin ja Deep Purplen kappaleille.

Nykyisellään linja on hiukan keventynyt sisältäen biisejä muun muassa Hectorilta, Bruce Springteeniltä, Eaglesilta ja Freeman-nimiseltä artistilta, jonka suuria hittejä olivat Ajetaan tandemilla, Osuuskaupan Jane ja Kaksi lensi yli käenpesän.

Maanantain möötit

Lauantaina 30. heinäkuuta Rantakasinolla Waterloo soittaa kaksi settiä, joista ensimmäinen on akustispohjaista folkia ja jälkimmäinen rokkaavampaa menoa.

Kolmikkoa vahvistaa keikalla kitaristi, jota Friman kutsuu ” Veskuksi naapurista”.

Waterloon pitkäikäisyyden kulmakiviä ovat säännöllisesti Helsingissä pidettävät harjoitukset.

– Kavereita kokoontuu meidän olohuoneeseemme joka maanantai kello 19 ja häiritsemme naapureita täsmälleen kahden tunnin ajan, Friman sanoo.

– Ja koska minä olen isäntä, eikä minun tarvitse lähteä mihinkään, tarjoan kaikille keskioluet.

Waterloo la 30.7. kello 19 Rantakasinolla (Arvi Kariston katu 8).