Riippuen päivän kunnosta kesäkuukaudet herättävät minussa kahdenlaisia tuntemuksia. Kun mieli vaeltaa varjojen mailla, kesä tuntuu tältä:
Kesäkuussa hyttysten terrori saavuttaa huippunsa ja kun thermacellistä loppuu kaasu, käytän kapistusta lekana listiessäni itikoita. Heinäkuussa huidon hulluna paarmoja, jotka pala palalta kuorivat verinahkaani. Elokuu kuluukin leppoisasti kaivellessa hirvikärpäsiä kaikkialta missä karvoja vielä kasvaa.
Valon hipaistessa sisintäni näen asian toisin:
Kesäkuun myötä luonto herää lähes humalluttavaan kukoistukseen ja heinäkuun uneliaiden hellepäivien soisi jatkuvan loputtomiin. Elokuussa yltäkylläinen satokausi voimaannuttaa jaksamaan koko pimeän talven.
Ehkä mieleni oli viritetty tuolle jälkimmäiselle moodille tuona kauniina kesäaamuna kello 6, kun näin sarvipöllön odottavan bussia Alvettulassa. Jo siinä toisiamme tuijotellessa aprikoin, että tätä näkymää muistellessa tulen selättämään muutaman mustemmankin hetken.
Kirjoittaja tarkkailee lintuja ja muuta luontoa, joskus pieni pilke silmäkulmassa.