Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämeenlinnalainen JerryA teki voimalaulun tukeakseen sodasta kärsivän Ukrainan ihmisiä – Katso linkistä musiikkivideo, jolla on aitoa uutismateriaalia Kiovasta

JerryA eli Jerry Ala-Leppilampi on pitkän linjan muusikko ja esiintyjä, joka veti ensimmäiset keikkansa jo 15-vuotiaana kotikulmillaan Pohjanmaalla.

Omia kappaleita hämeenlinnalaistunut mies on tehnyt 1980-luvulta lähtien.

Nyt hän on julkaissut laulustaan Dream Your Dreams – Slava Ukraini videon, jonka taustalla pyörii Ukrainan sodasta kertovaa uutismateriaalia.

Pöytälaatikon aarre

Kappale oli alun perin rakkauslaulu, joka maailman tapahtumien pyörteissä muuttui joksikin aivan muuksi.

– Tein biisin ensimmäisen version seitsemän vuotta sitten Balilla, mutta se jäi pitkäksi aikaa pöytälaatikkoon. Minun piti julkaista siitä suomenkielinen versio, johon muun muassa Mambasta ja television LOVEbandista tuttu Ville Nurmi oli tehnyt taustat, Ala-Leppilampi kertoo.

Lopullisen julkaisun valmistuminen lykkääntyi koronan takia, ja kun Venäjä tämän vuoden helmikuussa hyökkäsi Ukrainaan, laulu sai uuden merkityksen.

– Minulle tuli aivan pakottava tarve sanoittaa ulos sodan minussa herättämät ajatukset ja tunnelmat. Tein uuden englanninkielisen tekstin, jonka lähetin ystävälleni Lontooseen tarkistettavaksi. Häneltä tuli viesti, että mitään ei tarvitse korjata.

Uskoa tulevaisuuteen

Kun artisti lauloi kappaleen uutta versiota Nurmen työhuoneella, stemmalaulujen esittäjäksi saatiin hänen sattumalta mukana ollut poikansa Miika Ala-Leppilampi, joka asuu ja työskentelee Norjassa.

Lopputulos on vaikuttava ja tuo vahvasti mieleen esimerkiksi Peter Gabrielin yhteiskunnallisesti kantaaottavat teokset.

– Dream Your Dreams on voimalaulu, jonka säkeistöt kertovat surusta, pelosta ja hämmennyksestä, mutta kertosäe valaa uskoa tulevaisuuteen ja unelmiin, JerryA kuvailee.

Rankkaa kuvamateriaalia

Musiikkivideolle Ala-Leppilampi halusi tuoda ukrainalaisten omia näkemyksiä ja kokemuksia.

–– Aloin googlailla kiovalaisia videotuotantoyhtiöitä ja löysin firman, joka lähti mukaan muutaman sadan euron budjetilla. He lähettivät aitoa uutismateriaalia, joka on rankkaa tavaraa. Joku pohdiskeli, että niistä saattaa tulla paha olo, mutta vastasin, että niin pitääkin tulla.

– Lähetin biisin muutamaan levy-yhtiöön, mutta en odota kuulevani niistä mitään. En myöskään saa videon klikkauksista mitään tuloja, mikä on erittäin hyvä asia. En ole todellakaan tässä rahan perässä.

Video on katsottavissa Youtubessa, mutta kappaleen virallinen julkaisupäivä on 8. heinäkuuta, jolloin se ilmestyy kaikilla digialustoilla.