Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittajalta: Olin aina kuvitellut olevani huono kuski, mutta kysymys onkin jostain ihan muusta

Hämeenlinnan keskustan liikennejärjestelyt ovat minulle edelleen suuri mysteeri.

En vieläkään muista, mitkä kadut ovat yksisuuntaisia, ja mikä mihinkin suuntaan.

Sen vuoksi vältän keskustassa autoilua kuin ruttoa.

Ajan siellä ainoastaan äärimmäisessä tilanteessa.

Tilannetta ei helpota, että kaupunki sulkee jonkun kädunpätkän kesän ajaksi autoilta.

Sinänsä minulla ei ole mitään kävelykatuja vastaan, mutta tällaiset tilapäiset muutokset ovat pahimmasta päästä – nyt en tiedä enää sitäkään vähää, miten keskustassa voi ajaa.

Olen kuullut, että en ole suinkaan ainoa, joka hämmentyy näistä muutoksista.

Näin saadaan kaltaiseni autoilijat karkotettua keskustan ruutukaavasta lopullisesti.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että en ole huono kuski. Maantieajossa tai tutulla tiellä ei tätä ongelmaa ole.

Kysymys on siitä, että en yksinkertaisesti hahmota ilmansuuntia.

Jos reitti ei ole kunnolla tuttu, tunnen suurta epävarmuutta, mihin suuntaan pitäisi mennä, koska en voi ollenkaan luottaa suuntavaistooni.

Kaupunkiajossa(kin) ratkaisut pitää tehdä nopeasti.

Kun joku kärsimätön on aina takapuskurissa kiinni, käy tilanne henkisesti ylivoimaiseksi. Silloin yksisuuntaiset kadut ja tilapäiset katujen sulkemiset ovat yksinkertaisesti liikaa.

Koen, että on parempi pysytellä poissa ruutukaavasta kuin mennä sinne sohlaamaan ja tukkimaan liikennettä.

On helpottavaa huomata, että en ole ominaisuuteni kanssa yksin. Kollega kertoi miehestään, joka on aina yhtä eksyksissä ajaessaan sukulaisvierailulle pääkaupunkiseudulle, vaikka on käynyt siellä monta kertaa.

Tajuan tilanteen. Olen itse täsmälleen samanlainen.

Sen vuoksi Googlen navigaattorista on tullut suorastaan pakollinen apuväline vähänkään tuntemattomammilla teillä – myös Hämeenlinnan eri kaupunginosissa.

En tiedä, miten ennen on pärjätty, kai pysähtymällä ja katsomalla kartasta, mutta vaikkapa jostain Sairion tai Sammon omakotitaloalueelta tuntuu lähes mahdottomalta löytää ulospääsyä ilman navigaattoria.

Tiedostan, että Hämeenlinnankin keskustassa ajaminen helpottuisi, jos vain menisin ja opettelisin kadut – vaikka yön pimeinä tunteina, kun siellä ei ole hirveästi muita ajelemassa.

En ole vielä siihen lähtenyt.

Elän toivossa, että keskustan liikennejärjestelyihin joskus saataisiin selkeyttä ja pysyvyyttä.