Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Anna rahat, mene nettiin ja ole hiljaa” ­– Hauholaisen Leni Lustre-Peren mielestä palveluista puhuminen on nykyaikana pelkkää potaskaa

Hämeenlinnan Hauhon pitäjä on viime vuosina saanut monien muiden pienten paikkakuntien tavoin kärsiä palveluiden katoamisesta.

– Kun muutimme Hauholle 2000-luvun alussa, kirkonkylässä oli kolme pankkia, oikea posti, kolme elintarvikeliikettä, Kelan toimisto ja poliisiasema. Nyt näistä jäljellä on yksi elintarvikeliike, hauholainen eläkeläinen Leni-Lustre Pere toteaa.

Viimeiset pankit lähtivät vuonna 2019 ja saman vuoden syksyllä suljettiin myös pitäjän ainokainen asiamiesposti.

– Kaikki on nyt Hämeenlinnan keskustassa. Asiointi on todella hankalaa, kun minulla ei ole omaa autoa, ja julkiset kulkevat niin heikosti. Jos vaikka Hauhon pakettiautomaatin lokerot ovat täynnä, joudun hommaamaan kyydin Hätilään, hän sanoo.

Maksullista odottelua

Niskavuori-neuvos ja kulttuuriaktiivi ei purematta niele ajatusta, että ihmisten pitää pystyä hoitamaan asiansa tietokoneella ja älypuhelimella.

– Kaikilla ei ole nettiä tai osaamista sitä käyttää. Itse olen taistellut älypuhelinta vastaan, kun siitä koituvaa ongelmajätettä kuskataan muutenkin ympäri maailman meriä. Eihän voi olla, että vanhemmat ihmiset, joilla ei ole nettiä, jäävät kokonaan ilman palvelua. Täytyy olla vaihtoehtoja, Lustre-Pere vaatii.

Hauholainen voi tietenkin hoitaa pankkiasioitaan Hämeenlinnan konttoreissa, mutta sitä varten on puhelimessa varattava aika 15 minuutin audienssille.

– Vaikka haluaisi selvittää vain yhtä asiaa, pitää hypätä bussiin ja se maksaa 6,50 euroa suuntaansa. Eikö kaupungin rajojen sisällä voisi olle edes jotain Hämeenlinna-lippua, että pääsisi vähän halvemmalla?

Muutenkaan nykyisessä järjestelmässä ei Lustre-Peren mukaan voi enää puhua ihmisten yhdenvertaisuudesta.

– Pankkiasioissa joku sijoitusasiakas saa ehkä sujuvaa palvelua, mutta tavallinen ihminen näppäilee kännykkäänsä loputtomia numerosarjoja ja odottelee 20 minuuttia maksullisella ajalla.

Rengistä tullut isäntä

Lustre-Pere kertoo tilanteesta, jossa hän lähti ystävänsä kanssa Hattulan asiamiespostiin viemään kirjattua kirjettä.

– Paikan päällä selvisi, että kotona olisi pitänyt etukäteen täyttää joku lomake. Asiakaspalvelupisteessä se olisi kuulemma onnistunut vain älypuhelimella, joten jouduimme palaamaan takaisin Hauholle. Ihan naurettava juttu, Lustre-Pere puuskahtaa.

Hän sanoo ymmärtävänsä tietotekniikan kätevyyden, mutta tässä tapauksessa rengistä on tullut hänen mielestään huono isäntä. Firmat teettävät työn asiakkailla ja lätkäisevät päälle palvelumaksun.

– Nykypäivänä palveluista puhuminen on ihan täyttä potaskaa. Mitä kehitystä se on, että asiakas joutuu tekemään virkailijan homman ja vi elä maksamaan siitä? Palvelukulttuuri on sellaista, että anna rahat, mene nettiin ja ole hiljaa.

Pelkkää rahastamista

Kaikesta huolimatta Hauho on Lustre-Peren mukaan edelleen virkeä pitäjä, josta löytyy toimintaa ja talkoohenkeä.

– On vähän vaikea käsittää, että kun me kerran verojakin maksamme, miksei Kela voisi piipahtaa täällä vaikka kerran viikossa tai verotoimisto järjestää palvelua vähän ennen veroilmoitusten jättämistä, hän kysyy.

Lustre-Pere uskoo monien kaipaavan vanhan ajan palvelukulttuuria, jossa asioista voi kysyä toiselta ihmiseltä, joka käyttää maalaisjärkeä ja ottaa huomioon asiakkaan tilanteet sekä olosuhteet.

– Nyt meitä vain rahastetaan. Sitten vielä ihmetellään, miksi ihmiset ovat niin masentuneita. Tällä menolla suomalaisista tulee entistä pahempia jurnuttajia.