Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kysy lemmikeistä: Kissa on petoeläin, joka saalistaa ympäri vuoden – Olisiko aika siirtyä uuteen kissakulttuuriin?

Kaupungissa kissamme (kaksi leikattua kollia) olivat sisäkissoja, sitten muutimme maalle omakotitaloon. Aluksi pidin kissoja pihalla valvotusti. Ne olivatkin niin varovaisia ulkoilussaan, että pyörivät vain pihapiirissä ja tulivat sisään kun huutelin niitä. Mutta vähitellen rohkeus kasvoi ja tutkimusretket laajenivat.

Sitten toinen kissa oli poissa koko yön ja palasi vasta aamuhämärissä. Olin sydän syrjällä ja valvoin tietysti enimmän osan yötä. Kissa on sen jälkeen ollut viikon jotenkin varuillaan eikä ole tehnyt pitkiä reissuja. Ehkä se koki jotakin pelottavaa.

Muut perheeni jäsenet ovat sitä mieltä, että kissojen pitää saada nauttia ulkoilusta kun kerran maalla ollaan, minua kalvaa huoli. Onko mitään niksejä, millä kissan reviirirakkautta voisi ylläpitää tai varmistella sen pihalla pysymistä?

Sisä- vai ulkokissa onkin kovasti kiihtymystä herättävä keskustelun aihe. Kissalle on paljon vaikeampi opettaa pihalla pysymistä kuin koiralle, eivätkä kyllä monet koiratkaan kykene tällaiseen pihauskollisuuteen koskaan. Eri eläinlajeilla ja yksilöillä on omat sisäiset ohjelmointinsa, joihin on vaikeata ja joskus mahdotonta vaikuttaa.

Täysin vapaa kuljeskelu vaaroja täynnä

Ulkoileminen on varmasti kissalle virkistävää ja edistää sen hyvinvointia, mutta täysin vapaa omin päin kuljeskelu on toinen asia. Se saattaa todellakin johtaa kissan hengenmenoon, joskus vielä pitkällisten kärsimysten kautta. Vaaroja on niin paljon, etten rupea niitä edes luettelemaan.

Toisaalta kissa itse on petoeläin, joka saalistaa ympäri vuoden mitä moninaisimpia eläimiä linnuista ja niiden poikasista jäniksen poikasiin, ja koska vapaana kuljeksivia kissoja on ikävä kyllä paljon, niiden merkitys luonnoneläinten kantoihin ei ole mitenkään vähäinen.

Vieraslajeista kovasti puhutaan, ja käytännössä vastuuttomasti pidetyt lemmikkikissat ovat yksi luonnossamme liikkuva vieraslaji!

Kissa saattaa aiheuttaa ongelmia myös naapureille, vaikkei kissan omistaja niistä tietäisikään. Kaikki eivät kehtaa tulla valittamaan vääriin paikkoihin tulleista jätöksistä tai myllätyistä salaattipenkeistä. Korostan että vika ei ole kissassa, se ei ole mikään ”pahis”, vikana ovat vanhanaikaiseen kissanpitokultturiin juuttuneet asenteemme.

Virikkeellisyys vaatii viitseliäisyyttä

Sisä- vai ulkokissa on oikeastaan mustavalkoinen kysymys. Omakotitalon tai rivitalon pihaan kissalle voi rakentaa tarhan, jossa se saa nauttia ulkoilusta turvallisesti. Kissaa voi myös ulkoiluttaa valjaissa siinä missä koiraakin, vaikkei meno ehkä yhtä tasaista olisikaan. On siis täysin mahdollista järjestää kissalle sekä turvallinen että virikkeellinen elämä – kaikki on vain kissan omistajan viitseliäisyydestä kiinni.

En oikein ymmärrä, miksi kissalla olisi suurempi vapauden nälkä kuin koiralla ja miksi sen pitäisi päästä luontoon omin päin vaeltelemaan, kun nykyään pidämme itsestään selvänä, että koirien suhteen tällainen ei käy päinsä.

Kirjoittaja on kirjailija ja luontotoimittaja.