Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaupunkiuutisten vt. päätoimittaja vastaa huolestuneiden lukijoiden kysymyksiin: Olemme täällä teitä varten – nyt ja tulevaisuudessa

Kaupunkiuutisten muuttuminen yksipäiväiseksi on herättänyt lukijoissa kysymyksiä ja jopa pientä huolta.

Jotkut ovat kyselleet, onko tämä lopun alkua: onko koko kaupunkilehti vaarassa?

Ilokseni voin vakuuttaa, että huoli on turha.

Paikallista voimaa

Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset ilmestyy tulevaisuudessakin. Eihän Hämeenlinna olisi kaupunki ensinkään ilman virkeää kaupunkilehteä.

Tämän ymmärtää kyllä hyvin myös uusi omistajamme Keskisuomalainen-konserni, jonka koko perusta on nimenomaan maakunta-, paikallis- ja kaupunkilehdissä.

Me ja emolehtemme Hämeen Sanomat olemme siellä kaltaistemme joukossa kuin kotonamme.

Ajan kysymys

Siirtyminen kahdesta ilmestymispäivästä yhteen on ollut pohdinnassa jo vuosia. Kyse on puhtaasti kannattavuudesta.

Ilmaisjakelulehti on riippuvainen mainosmyynnistä, eikä ilmoituksia ole riittänyt aina tarpeeksi sekä keskiviikon että lauantain lehteen.

Korona-aika entisestään vauhditti kehitystä. Myös moni muu kaupunkilehti on jo ajat sitten harventanut ilmestymiskertojaan.

Oli vain ajan kysymys, milloin Hämeessä seurataan perässä.

Tuhdimpi paketti

Muutos ei ole lopulta suuren suuri.

Kahden ohuen lehden sijaan meillä on nyt mahdollisuus keskittää paukut yhteen tuhdimpaan tuotteeseen.

Kaikki hyvin toimineet lauantain lehden vakiopalstat kuten Hämptonissa puhutaan -juorupalsta, ristikko sekä kuvakysymys siirtyvät keskiviikon lehteen.

Tyyli säilyy

On ollut suorastaan liikuttavaa havaita, kuinka tärkeä Kaupunkiuutiset monelle lukijalle on.

Me olemme edelleen olemassa juuri teitä varten.

Pieni mutta pippurinen toimituskuntamme haluaa jatkossakin kirjoittaa Hämeenlinnan ihmisistä, ilmiöistä ja tapahtumista parhaan kykymme mukaan.