Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helena Kallio muutti Renkoon ja avasi hoitohuoneen myös kotiinsa – "Täällä saa tehdä töitä mukavasti maaseudun rauhassa"

Hierontaa ja muita kehon hoitoja tarjoava yrittäjä Helena Kallio on tuore renkolainen. Hän muutti miehensä kanssa viime elokuussa Niemeläntiellä sijaitsevaan taloon, joka on ennen ollut maatila.

Iittalassa Kalliolla on jo jonkin aikaa ollut hoitoyritys vanhassa kartanorakennuksessa Koulutiellä, ja nyt hän perusti hoitohuoneen myös uuteen kotiinsa.

– Täällä saa tehdä töitä mukavasti maaseudun rauhassa. Iittalassa jatkan entisessä toimitilassa alkuviikot maanantaista keskiviikkoon, kotona teen töitä torstain ja perjantain. Toisaalta pyrin vähentämään Iittalassa työskentelyä, mutta ainakaan vielä se ei ole mahdollista. Toiveena on, että olisin siellä kaksi päivää ja kotona kolme päivää. Mutta ikinä ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, hän miettii.

Lisäopinnot suunnitelmissa

Kallion tarjoamiin hoitoihin kuuluvat klassinen hieronta, urheiluhieronta, intialainen päänhieronta, kuumakivihieronta, rentoutus, kehoa puhdistavat jalkakylvyt ja vartalon syvälämpöhoidot.

– Urheiluhierontaa yhdistän klassiseen hierontaan. Jalkakylvyssä keho puhdistuu kuona-aineista, raskasmetalleista ja muista epäpuhtauksista, ja se parantaa aineenvaihduntaa. Syvälämpöhoito, jossa maataan lämpöpatjojen sisällä ja peiton alla, auttaa muun muassa painonhallinnassa ja aineenvaihdunnassa. Kolme suosituinta hoitoa ovat kokovartalo- ja puolivartalohieronta ja syvälämpöhoito, hän kertoo.

Tänä vuonna Kallio aikoo lähteä opiskelemaan myös purentalihaskoulutuksen. Monilla jännittyneisyyteen taipuvaisilla ihmisillä leukojen kiristely ja hampaiden narskuttelu tuottavat muun muassa pääkipua.

– Purentalihakset vaikuttavat niskaan ja sitä kautta voi tulla päänsärkyä. Niiden aukaisu avaa monta muutakin kohtaa kehossa ja helpottaa kipua. Itsekin huomaan, että jos on stressiä, puren hampaitani yhteen. Se on yleinen ongelma, hän sanoo.

Leppoisampaa elämänmenoa

Kalliolta voi nykyisin jo varata ajan arkipäiviksi netistä. Lauantaisin hän työskentelee silloin tällöin karavaanareiden parissa Jalavaniemessä, missä monet harrastavat asuntovaunuilua myös talvisin.

Rengossa Kallio kokee tulleensa hyvin vastaanotetuksi.

– Ihmiset ovat ystävällisiä ja haluavat auttaa. Pienet maalaiskylät ovat paljon mukavampia kuin suuret kaupungit. Täällä ihmisillä on enemmän aikaa, ja elämä on inhimillisempää. Kylällä on palveluitakin aika hyvin, kaikki tarpeellinen löytyy. Tämä ei ole niin tuppukylä kuin joskus väitetään.

Hoitotyön kannalta Kallio kuvailee alkua hieman nihkeäksi.

– Sellaista se on kaikilla aina, kun aloitetaan uudessa paikassa. Myös korona ja ahdistava maailmantilanne bensan hinnannousuineen vaikuttavat kaikkeen häiritsevästi. Tosin hieronta ja rentoutus auttaisivat myös ahdistukseen, hän sanoo.

Kyltti ohjaa oikeaan paikkaan

Niemeläntie Rengossa on ongelmallinen siinä mielessä, että navigaattori ohjaa ihan väärään paikkaan. Kallio vinkkaakin asiakkaitaan kysymään tietä ennakkoon, jos eivät entuudestaan tunne seutua. Hän on ripustanut myös tien vieressä olevaan ulkorakennukseen kyltin, jonka huomaa helposti Hämeen Härkätietä ajettaessa.