Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Positiivisen palautteen Hämeenlinna – Toivon, että täälläkin syntyy villitys tuoda esiin myönteisiä asioita

Suosikkisivustoni Facebookissa on Positiivisen palautteen Lappeenranta. Sivulla kaupungin asukkaat kertovat myönteiseen sävyyn kaupungista ja toisistaan. Virkistävää!

Myönteisiä asioita löytyy helposti

Karjalaisille on jo syntymässä suotu optimistinen luonteenlaatu, mutta kyllä positiivinen ajattelu ja kiittäminen ovat sallittuja Hämeessäkin. Varsinkin kun meillä on siihen niin valtavasti syytä.

Myönteinen ajattelu tuottaa mielihyvää. Meidän ei tarvitse kuin avata silmämme, korvamme ja mielemme ja kertoa kokemastamme muille. Olen vakuuttunut, että löydämme vaivatta paljon myönteistä ympäristöstämme ja sen ihmisistä.

Ylivertaiset ulkoilumahdollisuudet

Ulkoilumahdollisuutemme ovat ylivertaiset kesät talvet. Meillä on kunnon kesä ja seudullamme mitataan lämpöennätyksiäkin. Talvella on monesti lunta niin, että talven riemut ovat ulottuvilla ja lumikasoihin kyllästynyt saa hyvän syyn helpottaa paineitaan haukkumalla kunnossapitoa.

Luonto on suonut meille rantaa, harjua, metsää ja maalaismaisemaa yltäkylläisesti. Vuosi vuodelta on kaupunki parantanut virkistysalueiden hoitoa ja on kunkin oma häpeä ellei niitä käytä. Tänä talvenakin saivat hiihtolatumme niin meillä kuin naapurikunnissa jatkuvaa kiitosta. Ihan ansiosta!

Leikkimielinen kyltti kiinni ajassa

Hämpton -kyltti on kestopuheenaihe ja usein kielteisessä mielessä. Pidän kyltin pehmeämuotoisista kirjaimista sekä siitä, että sen paikkaa muutetaan aika ajoin. Loistava, suosittu kohde selfieitten ottamiselle. Vaihtuvat värit ovat nykyaikaa ja viestivät, että olemme kiinni ajassa.

Kuulen vieraiden toistuvasti kysyvän, mitä ihmettä Hämpton tarkoittaa. Kun kerron, että kyseessä on leikkimielinen ilmaus rakkaasta kotikaupungistamme, saan poikkeuksetta ihailevan kommentin hienosta ideasta. Kaiken ei tarvitse olla niin totista – edes meillä Hämeessä.

Syntymäkodista on syytä olla ylpeä

Sibeliuksen syntymäkotia ei ole missään muualla maailmassa ja tunnen siitä ylpeyttä kuten siitäkin, että olemme Sibeliuksen lapsuuden ja nuoruuden koti- ja koulukaupunki. Sibelius syntyi vuonna 1865 ja talo on sitäkin vanhempi. Kunnioitan maailmankuulun säveltäjämestarimme historiallista syntymäpaikkaa ja -kotia niin paljon, että kannatan talon pysyttämistä alkuperäisellä paikallaan.

Joskus ulkopaikkakuntalainen näkee asioiden arvon kirkkaammin kuin me paikalliset. Keskustaamme kymmenillä miljoonilla kohentava seinäjokelainen Raimo Sarajärvi on ohjeistanut arkkitehtejään tekemään sellaiset suunnitelmat, että Sibeliuksen syntymäkoti jatkaa jalansijoillaan. Nostan hattua tästä perinteiden ja kulttuurin aidosta arvostamisesta.

Paljon positiivisia asioita

Positiivisia asioita on kaupungissamme niin paljon, että olkoon tämä niiden esiintuomisen vaatimaton alku. Hämeensaari mahdollisuuksineen, torin jatkuvasti kehittyvät palvelut, suunnitelmat Raatihuoneenkadun kesäterasseista… Myönteistä kaikki tyynni.

Hämeenlinnan suunta ja ilmapiiri pursuaa nyt uutukaista toiveikkuutta. Optimistisella lapsen uskolla toivon, että Lappeenrannan mallin mukaisesti myös meillä syntyy villitys ja vakiintuu kulttuuri tuoda esiin asioita, mitkä ovat poikkeuksellisen hyvin. Niitä on paljon!