Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hämptonissa puhutaan: Kaupungin oma kultakurkku naurattaa kanssakisaajiaan Big Brotherin jälkeen nyt huomattavasti alkeellisemmissa olosuhteissa

Hämeenlinnassa kasvaneesta ja täällä vuosia myös aikuisena asuneesta Saija Aartelasta on tullut julkkisrealityn vakiokasvo. Neljä vuotta sitten Sani nähtiin Nelosen Vain elämää -sarjassa, vuosi sitten Big Brotherin julkkiskaudella ja nyt hän on mukana saman kanavan Farmissa, joka kuvattiin viime kesänä.

Farmissa kilpailijat muuttavat kuukaudeksi asumaan maalle ilman sähköä ja muita moderneja mukavuuksia. He suorittavat maatilan normaaleja arkitöitä ja pehtoorin heille antamia lisätehtäviä sekä kamppailevat paikastaan Farmilla.

Tähän asti nähdyissä jaksoissa Sani on pärjännyt mukavasti. Hänet valittiin tuotantokauden ensimmäiseksi torppariksi eli porukan työnjohtajaksi eivätkä muut kilpailijat ole toistaiseksi nimenneet häntä kertaakaan kaksinkamppailuun.

Tuli juttuun Tauskin kanssa

Vaikka Sanin johtajan kyvyt eivät vakuuttaneet kaikkia kilpailijoita, humoristisesta huulenheittäjästä ja heppatytöstä pidetään. Hänellä onkin vankka asema kilpailijoiden joukossa.

Henny Harjusolan ja Cristal Snown kanssa yhteen ottanut ja monien hermoille käynyt Tauskikin viihtyi Sanin seurassa silmin nähden. Tauski muisteli jäähyväiskirjeessään kaiholla yhteisiä iltalauluhetkiä tämän kanssa.

Takana koronakonkurssi

TV-ruudun lisäksi Sani ei ole viime aikoina paistatellut julkisuudessa. Tamperelainen joutui koronavuosina taloudelliseen ahdinkoon, kun hänen Nakkilassa sijaitseva majatalonsa Villilän kartano meni konkurssiin.

Nyt Aikakone keikkailee taas ja Sani sen mukana. Tänä viikonloppuna bändi suuntaa Tahkolle.