Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lokkiprojektia jatketaan Hämeenlinnan keskustassa – Vanhat työmiehen haalaritkin voivat torjua katolla pesiviä lintuja

Viime keväänä käytiin Hämeenlinnan keskustassa usean tahon voimin lokkiongelman kimppuun.

Keskustan katoilla pesivät yksilöt häiritsivät hyökkäyksillään ja metelillään asukkaita ja ohikulkijoita sekä sotkivat ulosteillaan niin seiniä, autoja kuin katujakin.

Lokkitarkkailija onnistui

Projektia lähtivät yhdessä Hämeenlinnan Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen kanssa viemään eteenpäin Kiinteistöliitto Kanta-Häme, Hämeenlinnan kaupunkikeskustayhdistys sekä Hämeenlinnan kaupunki.

Lokkien pesintää seuraamaan kaupunki palkkasi lokkitarkkailijan, jonka työ tuotti niin hyvää tulosta, että pesti jatkuu tänäkin vuonna.

– Reskan seutu Kasarmikadun ja Raatihuoneenkadun risteyksessä oli viime vuonna huomattavasti siistimpi ja hyökkäileviä emoja sekä maapoikasia oli selkeästi vähemmän, toiminnanjohtaja Hasse Renfeldt Kiinteistöliitto Kanta-Hämeestä sanoo.

Käärmeitä ja pöllöjä

Lokkitarkkailijan tehtävänä on tarkkailla lintujen liikehdintää kevään edetessä ja ilmoittaa havainnot eteenpäin kiinteistöjen huoltoyhtiöille, mikäli käyttäytyminen viittaa pesinnän aloittamiseen.

– Viimeistään lokkitarkkailijan vinkistä, mutta mieluusti jo aiemmin, kiinteistöjen huoltomiesten tulisi käydä liikkumassa katoilla ja asentaa erilaisia pelotteita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi cd-levyt, muoviset käärmeet, haukat, pöllöt ja perinteiset linnunpelättimet, joilla lokkien pesintä saadaan estettyä, Renfeldt neuvoo.

Renfeldtin mukaan ydinkeskustan katoilla näkyikin viime keväänä monin paikoin “tuulihaukkoja” lokkeja pelottamassa.

Pelotteita ja niiden paikkoja on syytä vaihdella päivän tai parin välein, jolloin linnut eivät pääse niihin tottumaan.

– Yhdessä taloyhtiössä oli tehty toimiva linnunpelätin vanhoista huoltomiehen haalareista. Tässä suhteessa vain mielikuvitus on rajana.

Singelisora houkuttaa

Katoille voi myös soveltuvissa paikoissa pingottaa siimaa. Siimojen asentaminen vaatii huolellista suunnittelua ja oikein asennettuna ne eivät vahingoita lintuja, mutta pelottavat lokkeja sekä estävät niiden laskeutumisen katolle.

Tasakattojen bitumipinnoitteen suojana toimiva singelisora on erityisen mieluisa pohjamateriaali lokeille.

– Nythän katoilla on vielä runsaasti lunta, mutta heti kun sora sieltä alta paljastuu, niin lokki iskee silmänsä siihen.

On tärkeää myös pitää sora siistinä ja puhtaana, sillä sammaloitunut katto houkuttaa entistä voimakkaammin lokkeja munimaan.

– Lokki ei välttämättä edes rakenna pesää vaan laskee munat suoraan pehmeälle sammaleelle, Renfeldt kertoo.

Pesimäaika suojattu

Häirintä katoilla täytyy aloittaa ennen pesän rakentamisvaihetta, sillä rauhoitettujen eläinten (kalalokki, naurulokki ja tiirat) häiritseminen erityisesti lisääntymisaikana on luonnonsuojelulain mukaan kiellettyä.

Rauhoittamattomatkin lajit, kuten harmaalokki ja merilokki, nauttivat pesimäaikana samaa suojaa kuin rauhoitetut lajit.

Lokkiprojektin kohteena oli viime vuonna ensisijaisesti keskustan ruutukaava-alue. Tuloksellinen torjunnan seurauksena lokit alkoivat siirtyä pesimään Hätilän ja Kantolan teollisuusrakennusten sekä pääterveysaseman ja keskussairaalan katoille.

– Muuttunut tilanne on kuitenkin tiedossa. Noissakin kohteissa ollaan nyt ongelman suhteen hereillä, ja lokit saadaan todennäköisesti häädettyä etäämmälle niiden luontaisille pesimäalueille, Renfeldt sanoo.

– On erityisen tärkeää jatkaa tätä projektia edelleen yhdessä, jotta saamme pidettyä Hämeenlinnan keskustan viihtyisänä.