Alvettulan uutena kyläkauppiaana on aloittanut Jasu Kuutti, pitkään kauppaa pyörittäneen Marianne Niirasen poika. Sukupolvi vaihtui virallisesti 1. helmikuuta, ja avajaisia vietettiin helmikuun lopulla.
Vaihdoksen taustalla ovat Niirasen terveyden huonontuminen ja Kuutin päätös luopua Maja-ravintolasta Hämeenlinnassa.
– Toissa kesänä kuntoni romahti ja puhuimme jo silloin, että jotain pitää tehdä. Nyt oli pakko antaa homma nuorille, itse en enää jaksa. Jos Jasu ei olisi ottanut tätä vastaan, olisin lopettanut kokonaan, Niiranen kertoo.
Koko perheelle tärkeä
Kuutti ei missään nimessä halunnut ajatellakaan, että liiketoiminta lopetettaisiin.
– Kyläkauppa on meille koko perheelle tärkeä, ja tiedän, että se on tärkeä myös meidän asiakkaille. Päätin, että jos vain löytyy vaihtoehto, jatkamme jollakin tavalla. Resurssit eivät olisi riittäneet pyörittämään kahta paikkaa, kun sisarenikin olivat jo vuorotellen molemmilla töissä, hän kertoo.
Perheen toinen poika Jere Niiranen on kyläkaupassa kokkina, ja muutkin sisarukset, veli Jami Niiranen ja sisko Minttu Niiranen, ovat ruuhka-aikoina auttamassa. Isännällä Jouni Niirasella on oma työnsä venehuoltoyrittäjänä.
Äiti Niiranen on vastedes mukana vielä niin, että hän tekee lyhyttä päivää ja hoitaa leipurin hommia, muusta toiminnasta vastaavat veljekset kaksistaan. Kesäksi tarvitaan lisäksi 6–8 työntekijää.
Toiminta kasvanut isoksi
Myös Niirasen venehuolto kaipaisi kipeästi työntekijää isännän avuksi.
– Olemme etsineet jo pitkään hänelle apulaista, sillä työtä on paljon. Meillä on täysi palvelu; nostamme veneen ylös, huollamme, säilytämme ja laskemme taas vesille. Noin 40 venettä on nyt talvisäilössä. Samalla tulee korjaustarpeita pressuihin.
Marianne on ammatiltaan pukuompelija, ja hän tekeekin talvisin pressujen ompelutöitä. Näin hän sanoo palanneensa nuoruutensa toiminimen töihin. Kahvilan hän perusti aikoinaan Alvettulaan siksi, että sai itselleen työpaikan.
– Sen jälkeen toiminta on räjähtänyt isoksi, hän naurahtaa.
Burgerit menevät uusiksi
Talven aikana Kuutti teki kaupassa itse remontin ja paikan ilme muuttui täysin. Sisälle tuli 30 istumapaikkaa, osa seinistä sai maalia pintaan, toisista kaivettiin tiilet näkyviin, väliseiniä poistettiin, ja keskeltä tilaa oleva takka otettiin esiin. Terassilla 80 asiakaspaikkaa säilyvät ennallaan.
Myös ruokapuolta ja kaupan valikoimaa tuore kauppias aikoo kehittää. Alkuun tarjolla on suppeampi ruokalista, mutta kesää kohti sitä laajennetaan. Suosittuja pitsoja saa jo nyt.
– Meillä on omat leivonnaiset ja iso toimiva keittiö. Yksi merkittävä uutuus on oma kehittämäni perunasämpyläburgeri. Teemme sen itse alusta alkaen. Testasin ja hioin sitä jo Majassa. Burgerit menevät muutenkin uusiksi, Kuutti kertoo.
Ruoka ja kesä elättävät
Kaupan puolelle Kuutti lupaa niin ikään muutoksia. Tuttua varastoa myydään kuitenkin vielä jonkin aikaa.
– Näen, että kaupassa voisi olla suurempaa potentiaalia. Kyläkaupanhan pitää olla kauppa. Haluan lisätä valikoimaan paikallisia tuotteita ja käsitöitä.
Niirasen mukaan kyläkaupalle isona haasteena ovat suuret kauppaketjut, jotka pystyvät myymään tuotteita halvemmalla.
– Haluaisimme, että voisimme ostaa tuotteet tukusta samaan hintaan kuin isot liikkeet. Ruokapuoli ja kesä meidät elättävät.
Viime kesät ovat olleetkin Alvettulan kyläkaupalle todella vilkkaita. Päivätahtina on ollut 400 ruoka-annosta, 250 pitsaa, 100 lihapiirakkaa, 500 munkkia ja päälle hampurilaiset ja sämpylät.
Lihapiirakatkin keittiössä tehdään itse, ilman riisiä, samoin omatekoisia ovat kaikki taikinat ja kastikkeet. Myös presidentti Niinistö kävi taannoin poikkeamassa lihapiirakalla. Kyläkauppa on jopa maankuulu piirakoistaan, munkeistaan ja pitsoistaan.
Toistaiseksi Alvettulan kauppa on auki keskiviikosta lauantaihin. Kesäksi aukiolopäivät lisääntyvät.