Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paikallista porinaa: Koululaisten aloitteet olivat täyttä timanttia

Terveellisiä välipaloja pitkiin koulupäiviin, katosrakennelma koulun pihamaalle sadepäivien varalle, turvallinen liikenneratkaisu pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden vaaralliseksi kokemaan risteykseen ja matalalla kynnyksellä apua mielenterveyden ongelmiin.

Upeita koululaisten tekemiä aloitteita yhden peruskoulun 8-luokkalaisten V-päivässä. Aloitteiden teossa oli nähty paljon vaivaa; perustelut olivat kohdillaan, käyttäjätutkimusta tehty, suunniteltu ratkaisuja ja etsitty mahdollisia hintatietoja.

Kaikessa päätöksenteossa hyvä valmistelu on A ja O asioiden etenemisessä. Kouluissa kasvaa tässä suhteessa erinomaisia tulevaisuuden vaikuttajia ja päättäjiä. Siitä ei tarvitse olla huolissaan. Aloitteet lämmittivät mieltä, niistä näkyi, kuinka fiksuja ja laaja-alaisesti ajattelevia nuoria meillä on.

Aikuiset vastuussa

Samaan aikaa tunsin kuitenkin hämmennystä siitä, että yläkouluikäiset ovat ajautuneet pohtimaan liikenteen turvallisuutta tai mielenterveyspalveluiden riittämättömyyttä.

Eivätkö ne asiat olisi meidän aikuisten vastuulla? Ilokseni kuulinkin, että liikenneratkaisu on jo etenemässä ja mielenterveyden messuille peukutimme kaikki päättäjät ja viranhaltijat niin yksimielisesti, että aloitteella on hyvät lähtökohdat edetä.

Koululaisten Mielenterveysmessut on nimittäin loistoidea. Messuilla olisi koulupäivän aikana luentoja, esittelyjä, paneelikeskusteluja, elokuvia, nuoria puhumassa nuorille ja miksei myös hyvinvointia edistävää kivaa tekemistä.

Apua tukipalveluista

Messuilla olisivat kaikki paikalliset toimijat ja miksei valtakunnallisiakin mukana ja tietysti myös koulujen oppilashuolto.

Oppilashuollossa on vajetta mutta apua voi saada myös tukipalveluista kuten Ohjaamo, Walk-in terveysneuvontapiste, Toppari ja yhteisöllinen nuorisotyö.

Monelle nuorelle nämä palvelut näyttäytyvät kuitenkin pirstaleisina ja mieli maassa niiden luo on vaikea löytää.

Aloitteen tekijät toivoivat messujen lisäksi kouluun myös lisää yhteisöllisyyttä ja ryhmäytymiseen panostamista, jotta kukaan ei jäisi yksin.