Kaupunkiuutisten uusi kolumnisti Minttu Saarinen kertoo, kuinka hän opettelee kommunikoimaan kasvien kanssa.
Minulla on erityisen mielenkiintoinen projekti meneillään. Käsittelen korona-ajan vaikutuksia sosiaalisiin suhteisiin ja tällä hetkellä opettelen kommunikoimaan kasvien kanssa. Ensin tietenkin haalin tietoa kasvien aisteista ja siitä, miten ne haluavat itse kommunikoida. Ihmislähtöinen ajatusmalli ei taida toimia sillä ne tuskin haluavat kasvattaa itselleen äänihuulia vaikka miten haluaisin saada ne puhumaan.
Kasvien tuskanhuudot tutuiksi
Hankin tarkoitustani varten muun muassa sypressejä ja talvikaktuksia. Ne ovat kaikki käsitykseni mukaan sellaisia kasveja, joita myös kissat voivat käydä haukkaamassa ilman suurempia vatsan väänteitä. Asia tulee ottaa huomioon, sillä jaan asumukseni kolmen kissan kanssa.
Kissat pitävät erityisesti talvikaktuksista. Kasviraukoilta on riivitty kaikki kukat ja nuput, lehdet on typistetty ja jäljellä olevat osat ovat täynnä pieniä hampaanjälkiä. Onneksi nämä yksilöt vaikuttavat sitkeiltä ja ovat vielä hengissä. Ainakin kasvien tuskanhuutoja tarkoittavat signaalit tulevat tutuiksi.
Ei mennyt niin kuin oletin
Kun hankin kasveja, oletukseni oli, että talvikaktus olisi minunkin lempikasvini. Luulin aivan tosissani, että muodostaisimme niiden kanssa syvimmän suhteen tai oppisin niiden käytöksestä nopeasti jotakin. Siltä se aluksi vaikuttikin mutta parissa päivässä jo huomasin, että suhteemme ei edennyt niin kuin oletin.
Sypressien kanssa en juurikaan viettänyt aikaa. Otin ne ikään kuin taustakasveiksi kokeillakseni, miltä ne tuntuvat huonekasveina. Oletin, että niiden kanssa suhteen luominen on mahdotonta, sillä puut yleensäkin ovat erityisen hitaita ja hienoeleisiä.
Sypressi reagoi tuoksullaan
Kastelin sypressit tunnollisesti mutta jätin ne muuten omille sijoilleen. Asettelin ne siten, että olen suurimman osan päivästä niiden kanssa samassa tilassa. Aloin sumuttaa niille vettä ja soittaa Cypress Hilliä. Se tuntui jotenkin sopivalta. Aivan ohimennen olin tutustunut sypresseihini ja huomannut ymmärtäväni niitä edes jotenkin.
Olin yllättynyt myös siitä, miten ilmaisevia kasveja sypressit ovat. Ne tuoksuvat eri tavalla reagoidessaan kosketukseen, kasteluun tai sumuttamiseen. Ne pörhistävät oksiaan yllättävän selkeästi ja kääntelevät runkoaan. Sitä en vielä osaa sanoa, mitä tämä kaikki tarkoittaa ja miten voisin niille vastata mutta ehkä sekin päivä vielä tulee.
Iloa ja lempeitä ajatuksia
Muutama päivä sitten seisoskelin pilkillä ihan muina pilkkijöinä. Yhtäkkiä huomasin ajattelevani sypressiparveani. Mietin niiden tuoksua ja olemassaoloa, sellaista turvallista läsnäoloa, mitä ne välittävät. Olin häkeltynyt. Miten ajattelinkaan niitä niin lempeästi ja voimakkaasti? Sillä tavalla tulee harvemmin ajateltua mitään tai ketään. Mieleni valtasi ilo ja kokonaisvaltainen onnellisuus.
Jäin miettimään, voiko kasveja rakastaa?