Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kerrostalon parvekkeella voi tuntea kuuluvansa ihmislajiin, mutta kaupungissa pierukin on melua

Minä asun tunnetusti Rengon perämetsässä, jossa eletään lähes Tanssii susien kanssa -elämää, joten onkin ollut mielenkiintoista pitkästä aikaa päästä kokemaan kaupungin kiihkeää sykettä. Ja pah!

Miesystäväni muutti kerrostaloon Hämeenlinnan lähiöön. Parvekkeelta voi tarkkailla paikalliseen markettiin menijöitä tai kurkistella ihmisten elämää vastapäisistä ikkunoista. Meillä maalla kun välillä tuntuu, että on tapahtunut ydinkatastrofi ja olen ainoa ihminen maailmassa.

Minä siis välillä istun murun parvekkeella varta vasten aistimassa kaupunkia. Sellaista liikenteen huminaa, teinibemmujen sudituksia ja satunnaista juoppojen mölinää. Tuijotan niihin vastapäisiin ikkunoihin häpeilemättä ja tunnen kollektiivista yhteenkuuluvaisuutta ihmislajiin. Mitään Hitchcockin Takaikkuna-meininkiä en ole huomannut. Kerran sentään yhden paidattoman äijän ja hemmetisti erilaisia jouluvaloja.

Hissi on kuin elämä

Siinä talossa ei ole hissiä! Minä en ymmärrä kerrostaloja, joissa ei ole hissiä! Hissihän on se juttu! Että ihan muuten vaan voi hetken ajella ylös ja alas ja joskus painaa siitä Seis-nappulasta, niin että hissi jää jännittävästi kerrosten väliin. Sehän on kuin itse elämä! Välillä jumissa.

Siskoni jätti aikanaan isovarpaansa hissin oven väliin ja se sattui. Silloin asuimme Järvenpäässä viidennessä kerroksessa. Ilmeisesti en tuona aikana saanut hissillä ajamisesta tarpeekseni, kun edelleen hissin sattuessa kohdalle, ajelen sillä ihan huvin vuoksi. Viimeksi ajoin syksyllä keskussairaalan hissillä. Moottorisahan ajamisestahan olikin jo puhetta aiemmin.

Ihmeellinen lamppu

Muruni ei ole sisustanut asuntoaan juurikaan, joten minä otin ohjat käsiini. Hommasin sinne sellaisen itseäni miellyttävän kromisen kristallikruunun. Aina kun käyn murulla, ryntään ensiksi makuuhuoneeseen.

Ei, ei…ei siitä syystä! Vaan: Minä laitan valot päälle…ja pois..ja päälle…ja siunailen ääneen, kuinka ihana lamppu se onkaan!

Hommasin siihen makkariin myös verhot ja maton ja nyt olen koittanut patistaa miestä itseään ostamaan sinne seinälle ison pyöreän, kromin värisen- ja mieluiten krumeluurisen peilin, joka sopisi sisustukseen. No, ei ole näkynyt.

Tonnin tykki alla

Muuten on vuosi käynnistynyt, niin kuin ne nyt käynnistyvät. Jotakin uutta ja enemmän vanhaa. Edelleen kollikissamme kusee keittiönpöydälle, teinit nukkuvat kaiken vapaa-aikansa ja minä taistelen autonkotteroiden kanssa.

Nyt on alla tonnin tykki. Pieni, mutta pippurinen. Tuplapakoputket ja ärhäkkä ääni. Vie niin paljon bensaa, että voi tuntea setelien tupruavan ulos pakoputkesta.

Meille ei pääse linja-autolla, joten auto on oltava ja kaupunkiin minua ei enää saa muuttamaan. Siellä kun vähän kovemmin pieraisee, heti on joku naapuri kolkuttamassa seinään.