Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Minun kaupunkini: Taksiyrittäjä Heikki Sauri nauttii työstään liikenteen lepokodissa, jossa on kaikkea mitä ihminen tarvitsee

Heikki Sauri muistaa elävästi, kun Hämeenlinnan ensimmäiset liikennevalot tulivat Kaivokadun ja Turuntien risteykseen elokuussa 1971.

– Niitä lähdettiin oikein porukalla polkupyörillä ihmettelemään, hän kertoo.

Polkupyörä vaihtui isompiin vehkeisiin, ja Sauri teki yli 20 vuotta töitä pääkaupunkiseudulla, ensin linja-autojen ja raitiovaunujen ratissa ja myöhemmin Limousine Servicen kuljettajana.

Nykyään hän toimii taksiyrittäjänä vanhassa kotikaupungissaan.

– Hämeenlinna on ammattiautoilijalle liikenteellisesti lepokoti ja ajoympäristö on rentouttava. Jos joku täällä alkaa puhua ruuhkista, niin minua rupeaa naurattamaan, Sauri sanoo.

Tuulimyllärin sukua

Sauri vietti lapsuutensa Hämeenlinnan vanhan ammattikoulun ja opettajaopiston kulmilla.

– Meitä opettajien kakaroita oli isot laumat ja meillä oli upeat leikkimaastot. Metsässä oli valtava rotko, josta oli louhittu kaarisillan kivet ja montun pohjalla oli amerikanauton raato.

Hän kertoo ylpeydellä olevansa Myllymäen viimeisen tuulimyllärin Sireniuksen tyttärenpojanpojanpoika. Ylioppilaaksi Sauri kirjoitti Hämeenlinnan lyseosta, joka oli tuolloin vielä vanhan liiton poikakoulu särmikkäine opettajineen.

– Isompia poikia katseltiin vähän ihaillen, ja jonkunlainen boheemihan minusta tuli. Oli pitkä tukka ja paikattu sininen bleiseri. Lukioaikana tuli pyörittyä porukassa, jonka kanssa Ämy sitten polkaistiin pystyyn, Sauri kertoo.

Vauhtia ihan tarpeeksi

Tärkeitä paikkoja nuorelle miehelle olivat tuolloin Partasen baari, Keittiöruutu, ravintola Marimba ja Vanhankoulun kivijalassa ollut Paja, joka oli paikallisten rokkibändien harjoituskämppä.

– Pikkukaupungin meininki ei harmittanut ollenkaan. Joka puolella oli kavereita ja elämässä vauhtia ihan tarpeeksi. En ole koskaan allekirjoittanut ajatusta Hämeenlinnasta valaistuna hautausmaana. Päinvastoin, se on aina ärsyttänyt minua tosi paljon.

Kouluvuosien jälkeen Saurin tie vei Tampereelle ja Helsinkiin. Vuonna 2005 hän palasi vanhaan kotitaloonsa Kankaantaakse.

– Tuntui aivan mahtavalta tulla takaisin. Helsingissä yksilö hukkuu massaan kovin helposti. Hämeenlinnassa oli pitkän ajan jälkeen taas mukavaa pysäytellä tutun oloisia ihmisiä.

Saurin nuoruuden kaupungista on paljon kadonnut, mutta vanhaa on myös säilynyt.

– Ihan innostuneena olen seurannut Hämeenlinnan kehitystä. Kaupunki kasvaa hyvin maltillisesti ja hyvä niin. Nuoremmat vievät maailmaa eteenpäin, ja meidän vanhempien homma on suvaita muutosta, Sauri tuumaa.

Peurat käyskentelevät

Omaa kaupunginosaansa Kankaantaustaa Sauri kuvailee hurmaavaksi paikaksi.

– Asun Hattelmalan harjun rinteessä ja suojelualue alkaa oman aidan takaa. Pähkinäpensaat rehottavat ja peurat käyskentelevät pihassa.

Hämeenlinnan kauneus on Saurin mielestä asia, jolle voi välillä tulla sokeaksi.

– Kun päivästä toiseen ajaa tuttuja kulmia, niin maisemaan leipiintyy. Heti kun kyytiin tulee ulkomaalaisia, osaa taas hetken katsoa kaupunkia muualta tulevan silmin.

Weekend Festivalin saapuminen ensi kesäksi Kantolaan on Saurille ja hänen kollegoilleen iloinen uutinen.

– Se on taksiautoiljoiden kulta aikaa, kun Kantolassa on iso tapahtuma.

Miten mainostaisit Hämeenlinnaa?

– Täällä on kaunista luontoa, historiaa, vilkasta kulttuurielämää, loistavat ulkoilumahdollisuudet sekä mukavia kahviloita ja ravintoloita. Meillä on kaikkea mitä ihmisen tarvitsee.