Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kutalanjoen sorsakysymykseen ei löydy oikeaa vastausta – Vastapuolina ovat ruokintaa kannattavat ja lintuinfluenssaa varovat

Lintuinfluenssan tartuntavyöhyke poistui, mutta Kutalanjoen sorsien talviruokintaan liittyvä ongelma ei. Jotkut ovat ruokkineet lintuja oikeaoppisesti kauralla, mutta alueen siisteydestä ei ole huolehdittu. Kaupunki käsittelee asiaa, jos siitä tehdään kuntalaisaloite.

Lintuinfluenssan tartuntavyöhykkeen poistaminen ei tuo muutosta Kutalanjoen sorsien talviruokintakysymykseen.

Ruokaviraston poisti tartuntavyöhykkeen Kanta-Hämeestä 16. joulukuuta.

– Pysymme kannassamme, ettei ruokintaa tänä talvena aloiteta, Hämeenlinnan eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Merituuli Stenberg kertoo.

Hän korostaa, ettei lintuinfluenssa katoa päivässä, vaikka tartuntavyöhykkeet poistetaan.

Yhdistyksen ei ole mahdollista ruokkia sorsia tilanteessa, jossa alue tulisi pitää puhtaana, jottei mahdollinen lintuinfluenssa pääse alueella leviämään. Kyse on myös riittämättömästä henkilöresurssista.

Pulla on onneksi vaihtunut kauraan

Yhdistyksen aktiivit ovat käyneet yksityishenkilöinä tarkkailemassa sorsien tilannetta.

– Ihmiset ovat ruokkineet sorsia kauralla. Pulla ja leipä ovat vaihtuneet kauraan.

Stenberg on iloinen siitä, että ihmiset ovat alkaneet ruokkia sorsia oikealla ravinnolla, mutta häntä huolettaa edelleen lintuinfluenssa. Hän toivookin, että ruokkijat huolehtisivat myös alueen siisteydestä.

– Jos lintuinfluenssa ryöpsähtäisi, yhdistys ei voi hoitaa huonokuntoisia vesilintuja. Meillä ei ole siihen tiloja. Tilanne on todella haasteellinen.

Miksi kaupunki ei hoida ruokintaa?

Yhdistykselle on tullut kyselyjä, miksi Hämeenlinnan kaupunki ei ota sorsien talviruokintaa kontolleen. Kaupunki voisi huolehtia koneillaan alueen siisteydestä.

Mikä on kaupungin kanta Kutalanjoen sinisorsien ruokintaan?

Ympäristöviranomaiset, jotka ovat tavoitettavissa joulun välipäivinä, ovat olleet kaupungilla töissä vasta muutaman vuoden. Heillä ei ole tietoa sinisorsien talviruokinnasta.

Kaupungilla 40 vuotta työskennellyt puistotyönjohtaja Pekka Luotonen tietää kertoa, että kaupunki lopetti Kutalanjoen sorsien ruokinnan noin 25 vuotta sitten.

– Se oli lama-aikaa, jolloin karsittiin kuluja. Ruokintaa jatkoi joku yksittäinen ruokkija, joka sai lahjoituksena kauroja.

Paroisilla kaupunki ruokki Luotosen mukaan sorsia viimeksi viisi vuotta sitten, mutta lopetti sen rottaongelman takia.

Kuntalaisaloite kaupungille

Kaupunkirakennejohtaja Tarja Majurikaan ei tiedä sorsien talviruokinnan taustoista.

– Asiasta voi tehdä kuntalaisaloitteen, jolloin asia tulisi meillä virallisesti käsiteltyä. Jos sellainen on jo tehty, se tullaan käsittelemään, Majuri sanoo.

Aloitteen voi tehdä kuntalaisaloitepalvelun kautta tai vaikka kirjeenä, jonka lähettää esimerkiksi kaupunkirakenteelle osoitettuna. Majuri arvelee, että aihetta olisi käsittelemässä useampi viranomainen.

Lintuharrastajatkaan eivät ruoki

Birdlifen Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen (KHLY) hallituksen jäsen, hämeenlinnalainen Reijo Onnela kertoo, että myös KHLY on äskettäin pidetyssä kokouksessaan päättänyt olla ruokkimatta Kutalanjoen sorsia lintuinfluenssan takia.

– Siinä on niin hirveä homma siivoamisessa ja varmistamisessa, ettei tauti leviä.

Onnela ei usko, että talviruokintaan opetetut sinisorsat enää muuttaisivat etelään.

– Se ruokinnassa aina on, että kun ne opetetaan siihen, muuttohalu lähtee pois. Jossain vaiheessa, kun ruokkija ei enää pysty tai kykene niitä ruokkimaan, jonkun pitäisi jatkaa ruokintaa.

Mitä näiden sorsien suhteen pitäisi tehdä?

– Se on hyvin kaksipiippuinen juttu. Toiset ovat sitä mieltä, ettei ruokintaa jatketa lintuinfluenssan takia, ja toiset olisivat ruokkimassa.

– Itsekin olen sitä mieltä, että on aikamoisen riskin joku ottaa, jos lähtee ruokintaa ylläpitämään. Kuka sitoutuu varmistamaan, että ruokintapaikka pysyy puhtaana huhtikuulle, kunnes sorsat lähtevät pesimäseudulleen. Luulen, että ne ihmiset ovat harvassa, jotka tästä vastuun ottaa.

Sinisorsasta käytetään myös nimitystä heinäsorsa.