Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ensi yrittämällä vallan kahvaan noussut Ellen Rydbeck tuntee paineita ratkaista Hattulan kiistat: "Kaikkia asioita ei voi kuitenkaan ratkaista yksin"

Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ellen Rydbeck on tottunut ratkomaan ongelmia. Nyt hän opettelee olemaan käyttämättä aikaa asioihin, joille ei voi mitään.

Oliko sinulle lapsesta asti selvää, että sinusta tulee Suontaan sukukartanon emäntä?

– Kyllä. Äiti piti tilaa ennen minua ja osallistuin kaikkiin tilan töihin. Halusin kuitenkin ensin opiskella jotain muuta.

Valmistuit ekonomiksi. Onko siitä ollut apua tilan hoidossa?

– Ehdottomasti. Vaikka maatilan pitäminen on enemmän elämäntapa kuin työ, koulutukseni auttaa tekemään taloudellisesti järkeviä päätöksiä. Lisäksi se tuo kriittistä ajattelua ja pitkäjänteisyyttä.

Miten tavallinen työpäiväsi menee?

– Työtehtävät määräytyvät vuodenaikojen mukaan. Minulla on kaksi työntekijää, joiden työpäivä alkaa seitsemältä. Silloin minäkin aloitan työt joko tallissa tai auttamalla heitä peltotöissä tai navetassa. Päivisin teen konttorihommia ja talvisin suunnittelu-, ylläpito- ja huoltotöitä. Kesällä on tietysti paljon laidun- ja peltotöitä.

– Viikonloppuisin teen useimmiten kaiken itse. Silloin aloitan usein jo kuuden maissa. Päivään kuuluu appeen tekoa, eläinten ruokintaa, parsien siivousta ja hevosten hoitoa. Näihin kuluu noin kuusi tuntia päivässä.

Sukutilanne sijaitsee ikivanhassa kulttuuriympäristössä, jonka mailla on tehty esimerkiksi tuhat vuotta vanha hautalöytö. Miltä tuntuu asua historian keskellä?

– Se saa tämän kaiken tuntumaan vielä merkityksellisemmältä. Se motivoi myös huolehtimaan maista ja metsistä mahdollisimman kestävällä tavalla. Täällä on asuttu pitkään ja huolehdittu luonnosta hyvin. Niin minäkin haluan toimia.

Teitte tilalla sukupolvenvaihdoksen vuonna 2020. Heti seuraavana keväänä 2021 lähdit ehdolle kunnallisvaaleissa. Miten siinä niin kävi?

– En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, mutta olen seurannut politiikkaa kuitenkin paljon. Kuntapolitiikassa yhdistyvät mielenkiintoni politiikkaan sekä sitoutumiseni Hattulaan.

Päädyit kertaheitolla Hattulan äänikuningattareksi sitoutumattomana kokoomuksen listalta.

– En tietenkään koskaan suunnitellut, että siinä kävisi niin. Olin ajatellut, että voisi olla kiva saada paikka jostain mielenkiintoisesta jaostosta.

Et väistänyt vastuuta, vaikka varmasti arvasit, ettei kunnanhallituksen puheenjohtajuus ole helpoin paikka aloittaa.

– Jos ollaan ihan rehellisiä, niin en kyllä tiennyt, mihin lähdin. En silti missään nimessä kadu! Onhan tämä tosi mielenkiintoinen paikka, vaikkakin välillä erittäin haastava.

Mikä kuntapolitiikassa on yllättänyt eniten?

– Asioiden monimutkaisuus. Kyse ei ole siitä, etteikö Hattulassa haluttaisi viedä monia asioita eteenpäin. Kaikki täytyy kuitenkin tehdä sääntöjen mukaan, joten se vie oman aikansa. Nämä ovat pitkiä prosesseja, joita ei voi eikä pidäkään oikoa.

Oletko saanut tukea tehtävääsi vanhemmilta kuntapoliitikoilta?

– En tuntenut ketään entuudestaan, mutta olen saanut tosi hyvin tukea ihan kaikista puolueista. En itse ajattele hirveästi puoluerajoja ja on ollut kiva huomata, ettei minuakaan ole kategorisoitu puolueen perusteella.

Oletko kokenut vähättelyä esimerkiksi ikäsi tai sukupuolesi takia?

– Ehkä sen jossain tilanteissa huomaa, mutta en voi sanoa, että minua olisi kohdeltu huonosti.

– Kokemattomana sitä välillä itsekin miettii, onko ihan oikealla paikalla. Joskus täytyy ihan muistuttaa itselle, että minulla on oikeus olla tässä. Ihmiset ovat antaneet valtuuden toimilleni. Seuraavissa vaaleissa nähdään, olenko tehnyt oikeita asioita vai en.

Hattula on ollut jo pidempään otsikoissa erilaisten henkilökiistojen takia. Miltä se on tuntunut?

– Ajattelen, että minut on äänestetty tänne siksi, että edustan jotain uutta ja erilaista. Koen suuria paineita siitä, että minun täytyy ratkaista asiat hirveän nopeasti. Perusasenteeni on, että jos näen ongelman, haluan etsiä siihen ratkaisun.

– Kaikkia asioita ei voi kuitenkaan ratkaista yksin ja joitain ei ehkä koskaan. On vaikeaa tasapainoilla sen kanssa, ettei laita ihan kaikkea aikaa ja energiaa sellaisiin asioihin, joille ei ehkä voi mitään.

– Kuitenkin haluan tehdä parhaani. Uskon, että politiikassa yhteistyö, kohteliaisuus ja toisten kunnioittaminen vie pitkälle.

Minkälaisia tulevaisuuden haaveita sinulla on: kiinnostaako esimerkiksi eduskunta?

– Ainoa asia, jonka tiedän varmaksi, on se, että haluan pitää mahdollisimman hyvää huolta tästä maatilasta.

– En suunnittele asioita hirveän pitkälle. Usein yllättävät asiat ovat kaikkein hauskimpia. Yritän nyt tehdä tämän ensimmäisen homman mahdollisimman hyvin ja katsotaan sitten, miten se meni.