Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Nuorten ääntä ei saa väheksyä – Onko alle kolmen euron kouluruoka houkuttelevaa?

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokouksessa 19.5. käsiteltiin hyvinvointikertomusta 2021–2024, josta nousi esiin huolestuttava havainto: vain noin puolet yläkoululaisista syö koululounaan päivittäin. Luku perustuu THL:n Kouluterveyskyselyyn ja nyt meidän on syytä kysyä, miksi näin on – ja mitä voimme tehdä toisin.

Valtuustossa kuultiin erinomainen puheenvuoro nuorisovaltuutetulta. Hän nosti esiin sen, mikä usein jää sanomatta ääneen: moni nuori jättää kouluruoan väliin, koska sen ulkonäkö, maku ja laatu eivät houkuttele. Jos ruoan ulkonäöstä ei pysty päättelemään, mitä on tarjolla, on selvää, että se ei innosta syömään. Nuorten ääni ansaitsee tulla kuulluksi – ei väheksytyksi.

On hälyttävää, että vuonna 2023 Hämeenlinnan kaupunki käytti päivittäiseen kouluruokaan alle kolme euroa oppilasta kohden. Tämä on reilusti alle valtakunnallisen tason. Onko siis ihme, jos ruoka ei houkuttele, jos yksi merkittävimmistä kilpailutuskriteereistä on hinta?

Kouluruoka ei saa olla säästökohde. Ruuan tulee olla laadukasta, ravitsevaa ja sellaista, joka aidosti tukee lasten ja nuorten hyvinvointia ja koulunkäyntiä.

Keskustelussa esitettiin myös näkemyksiä, joissa nuoria moitittiin siitä, etteivät he syö, ja vanhempia siitä, etteivät he ohjaa lapsiaan paremmin. Tällainen keskustelu ei vie meitä eteenpäin.

Lasten ja nuorten ruokailutottumuksiin vaikuttavat monet asiat – myös yhteiskunnalliset. Syyttelyn sijaan meidän on rakennettava ratkaisuja.

Yksi konkreettinen askel kohti parempaa on maksuton aamupala ja välipalatarjoilu kouluissa. Moni lapsi lähtee kouluun ilman aamupalaa, mikä vaikuttaa suoraan keskittymiskykyyn, vireyteen ja oppimiseen. Kaupungin tulisi pilotoida maksutonta aamupalaa ja välipalaa kouluissa ja selvittää mahdollisuudet laajentaa sitä pysyväksi käytännöksi.

Hyvin ravittu lapsi jaksaa paremmin ja oppii paremmin. Säännöllinen ja ravitseva ruoka tukee myös fyysistä terveyttä, ehkäisee ylipainoa ja muita sairauksia. On myös hyvä muistaa, että kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta saada riittävästi ravitsevaa ruokaa kotona – siksi julkisen kouluruokailun merkitys on valtava.

Samalla tulee tarkastella myös kouluruokailun kokonaisvaltaista kokemusta. Ruokailuhetken tulee olla rauhallinen ja siihen tulee varata riittävästi aikaa. Tällä hetkellä joissain kouluissa oppilaat joutuvat siirtymään kiireessä opetustilasta toiseen tai jopa toiseen kouluun syömään – tämä ei tue levollista ruokailua, eikä tee ruokailuhetkestä miellyttävää.

Myös ruokailutilojen esteettisyyteen, äänimaisemaan ja viihtyvyyteen tulee panostaa. Ruokailuhetken tulee olla mukava ja nautinnollinen osa koulupäivää, ei pakkopullaa.

Lisäksi lapset ja nuoret pitää ottaa mukaan suunnittelemaan ruokalistoja – he tietävät itse parhaiten, millainen ruoka houkuttelee ja maistuu. Osallisuus lisää myös sitoutumista ja kiinnostusta kouluruokailuun.

Meidän on investoitava kouluruokailuun ja ruokakasvatukseen ja rakennettava Hämeenlinnasta kaupunki, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus hyvinvointiin – kouluruokailusta lähtien.

Kirjoittaja on hämeenlinnalainen (vas.).