Kevät tuli tänä vuonna aikaisin. Koko maaliskuu meni yöpakkasia rukoillessa, sillä olimme varanneet todellisen kirjolohiparatiisin pilkkileiriä varten ja jäiden kestävyys arvelutti. Huoli oli turha ja viikonloppuna kannen paksuus oli rapiat 25 senttiä.
Siihen ne hyvät uutiset sitten loppuivatkin. 12-henkinen porukkamme käytti perjantaista sunnuntaihin kaikki mahdolliset temput ja vehkeet sateenkaariraudun pyydystämiseksi, mutta kalat eivät suutaan avanneet.
Vain yksi ainokainen kirjolohi jäi kiinni ootto-onkien tuoksuvien syöttien ja satojen vieheiden viuhuessa.
Optimismi on kalastuksenharrastajan tärkein ominaisuus ja salainen ase. Ei tällaista resurssien tuhlausta voi millään muulla selittää.
Ensimmäisen onnettoman päivän jälkeen lanseerasimme iskulauseen: "Ei kai kalakaan voi loputtomiin olla syömättä?"
Siitä voisi tehdä t-paidan ja perustaa verkkokaupan.
Mahtoivatko aikainen kevät ja luontoäiti tehdä tepposet ja valuttaa metsäpurosta jotain hapanta jutskaa järveen niin, että kirjolohet jurottivat pohjassa?
Itse olisin kyllä kalana aktivoitunut edes vähän siinä valopilkkien (varma ottipeli kirjolohelle) diskovalojen loisteessa. Purrut jotain peltiä vaikka suutuksissani.
Kolmannen päivän valjetessa optimismi alkoi osoittaa repeilyn merkkejä. Muutama järkensä menettänyt alkoi jo toistella iänikuista hokemaa "saadaan sentään olla ulkoilmassa ja blaa blaa blaa".
Aamukahvipöydässä keskusteltiin kunniakkaasta kotiintulosta. Kuinka voisimme perustella kolmen päivän poissaolon ja joka kevät satojen eurojen arvosta uusia välineitä ilman minkäänlaista kalansaalista?
Koska marketien kalatiskit ovat sunnuntaisin kiinni, on otettava kylmähyllystä vakumoitu kirjolohi. Ei savustettu, vaan tuore.
Pakkaus on hävitettävä täydellisesti jo ennen kotiin menemistä johonkin kaupungin muovinkeräysastioista. Ostoskuitin voi polttaa.
Kalapussin saa autenttisen näköiseksi tallaamalla sen päälle ja lirauttamalla siihen tilkkanen vettä. Sitten vaan fisu pussiin, pilkki vielä leukaan kiinni ja puolisolle kalajuttua kertomaan.
Kun aloittelin kalastusharrastusta vuosikymmeniä sitten, näytti siltä, että kaikkein suurimmilla k-päillä oli aina paras kalaonni. Data tuntui olevan niin vastaansanomatonta, että se horjutti jopa uskoani Jumalaan.
Sittemmin olen joutunut tarkistamaan käsitystäni. Meidän porukassammekin viikonlopun ainoan kalan sai oikein mukava mies.
Hän olkoon kirottu.