Minä sanoin kyllä. Kyllä minä mielelläni tulen hoitamaan muutamaksi tunniksi nuorimmaisen veljeni lasta, tottakai!
Onhan minulla kolme omaa lasta ja kaksi lainalastakin ollut elämässäni, tämän lisäksi. Onhan se vauvan hoitaminen vähän kuin polkupyörällä ajaminen, sen osaa, kun sen kerran oppii. Ja pah!
Ajoin pääkallopaikalle hyvissä ajoin. Sanoin rehvakkaasti, että Supernanny on saapunut, missä kohde?
Pesin käteni ja laitoin hiukseni kiinni, ettei pitkä hiussuortuvani tee kuoliota pieneen sormeen. Totuus valkeni hyvin pian, kun syliini iskettiin sellainen pieni jäykkä pökäle, nelikuinen mini-ihminen. Baby tuijotti minua hetken ja jo alahuuli alkoi väpättää.
Lapsen äidin valvovan silmän alla vaihdoin pojalle heti vaipan ja yöpuvun päivätamineisiin. Koitin olla, niinkuin ei mitään. Meiltähän tämä käy.
Olenko minä lässyttänyt omille lapsillenikin kuin joku hoopo?
Niinkuin nukkea olisi pukenut, paitsi että kun se on oikea ihminen. Niiden pikkuruisten käsien saaminen niihin bodyn pikkuruisiin hihoihin vaatii kai jotain hienomotoriikkaa. Eihän niitä millään meinannut uskaltaa tunkea sinne. Entä miten päin tämä vaippa kuuluu laittaa? Jaa talkkia? Niin juu, tällähän on pippeli.
Viimeksi olen hoitanut poikavauvaa 26 vuotta sitten. Silloin muistan saaneeni vaipanvaihtotilanteissa pissaa päälleni. Näköjään harsokankaat ovat edelleen käytössä. Aikanaan niitä käytettiin ihan vaippoina vastasyntyneille, nyt ne ajavat kai jonkin yleisrätin virkaa.
Juu, lähtekää vaan sinne kylpylään. Eiköhän me täällä pärjätä.
Tässä vaiheessa vaavi vielä arpoi, alkaako itkeä, vai ei. Pidin poikaa sylissäni ja koitin jutella hellällä, ilmeikkäällä äänellä. Pidin poskeani vauvan poskea vasten, että on turvallinen tunne.
Samalla huomasin, että aamulla sipaisemaani kestohuulipunaa oli jotenkin joutunut lapsen otsaan. Koitin pyyhkäistä sitä pois, ei lähtenyt. Punainen läntti vain levisi, vähän niinkuin siinä Mr Bean elokuvassa, jossa hän vahingossa vaurioittaa hienon maalauksen pintaa ja kun koittaa korjata tilannetta, taulu vaurioituu vaan pahemmin.
Tämäpä alkaa hyvin.
Lapsi päätti olla itkemättä ja pian jo esittelin hänelle kuvakirjasta lehmää, lehmä sanoo ammuu. Miten sitä tuleekin lapselle puhuttua samallaisella typerällä äänellä, kuin eläimille? Olenko minä lässyttänyt omille lapsillenikin kuin joku hoopo? OLEN.
Aijai, taas meni pojan naama alustavasti murheen alhoon. Minä vihellän, sitten laulan perä perään Jänis istui maassa, Maijal oli karitsa ja Porsaita äidin oomme kaikki. Pruuts. Ja uusi pruuts.
Happamalta haisevaa, sinapin väristä kakkatahnaa on joka paikassa. Vaipan lisäksi myös vauvan selässä ja niskassa. Ja hoitoalustalla ja lattialla. Käsissäni ja villapuserossani.
Ja minä kun vielä muutama vuosi sitten haaveilin iltatähdestä!
Kirjoittaja on Rengon maaseudulla asuva iskelmäsanoittaja.