Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paikallista porinaa Älä valita vaan vaikuta! – Kirjoitukset someen ovat kuin huutelua metsään

MEE TÖIHIN. Näin oli joku kirjoittamalla tuhrinut yhden vanhan merkityksensä menettäneen mainoskyltin Lammilla.

Aina kun Lammin keskustaan päin ajeli, niin tähän kylttiin lisätty teksti herätti mielessäni pientä hilpeyttä. Ihan kuin joku olisi tarkoituksella halunnut kannustaa tai komentaa ohi kulkevia.

Kyllähän sitä tuli töihin mentyä.

Nyt tämä vanha kyltti on saanut väistyä uuden tieltä, kun paikallinen maataloustuottajien järjestö MTK-Lammi-Tuulos ja Lammin Yrittäjät kustansivat yhteistyössä uuden hienon Tervetuloa Lammille -kyltin. Mukana suunnittelussa oli Lammin 650-juhlavuoden toimikunta.

Tämä kyltin päivitys oli taas osoitus siitä, että yhteistyössä on voimaa ja asioita saadaan tapahtumaan. Niin ja tosiaan, Lammilla vietettiin viime vuonna Lammi 650 -juhlavuotta. Vuosiluku tulee siitä, että Lammi on ensimmäisen kerran mainittu kirjallisissa lähteissä vuonna 1374.

Liian paljon nuristaan esimerkiksi Facebookissa, kun mitään ei tehdä tai jokin asia ei etene. Kirjoitukset someen ovat kuin metsään huutelu. Julkisen avautumisen sijaan kannustaisin pitämään pahimmat mölyt mahassa.

Sen sijaan asiaa voisi ensin miettiä ja sitten esittää jotain rakentavaa. Kommentin someen voi jättää myös kokonaan kirjoittamatta ja tarttua itse toimeen, yksin tai yhdessä muiden kanssa.

Hämeenlinnassa ja sen ympärillä toimii monen monta erilaista yhdistystä ja toimijaa. Monella näistä voisi olla paljonkin yhteisiä mielenkiinnon kohteita.

Kannattaakin siis osallistua toimintaan, kysellä ja miettiä erilaisia yhteistyön mahdollisuuksia. Tällöin työkuorma ja kustannukset jakautuvat tasaisemmin useamman kesken.

Keskiviikkona 15.1. on viimeinen päivä äänestää mihin hankkeeseen kaupungissa laitetaan 30 000 euroa. Kyse on osallistavasta budjetista.

Kaupunkilaiset ovat itse saaneet ehdottaa hankkeita, jotka voisi tuolla summalla toteuttaa. Näitä hankkeita voi nyt käydä äänestämässä ja valita mielestään sen parhaimman.

Mene siis äänestämään! Kirjoita vaikka Googleen ”Hämeenlinna osallistava”, niin löydät.

Osallistava budjetointi on hyvä erillinen keino saada asioita Hämeenlinnassa aikaan. Kaikki tähän ehdotetut hankkeet ovat ilman muuta hyviä ja niitä tulisi viedä eteenpäin.

Ikävä kyllä, kaikkea ei saa kerralla kuntoon. Maltti on valttia ja kärsivällisyyttä tulee olla. Moni näistä hankkeista ovat sellaisia, että niiden kuntoon laittaminen olisivat ihan perusasioita kaupungille.

Toivottavasti nämä ehdotukset eivät kokonaan unohdu vaan niitä edistettäisiin hyvässä yhteistyössä kaupungin kanssa.

Hankkeita voi myös edistää ja niihin saada rahoitusta Linnaseutu ry:n kautta. Se on maaseudun kehittämisyhdistys, jonka toiminta-alueeseen kuuluvat Hattula, Janakkala ja Hämeenlinnan kaupunki keskusta-alueita lukuun ottamatta.

Itsekin toiminnassa mukana olleena voin sanoa, että homma toimii. Tukirahoja vastaan tulee hieman nähdä aikaa ja vaivaa, mutta Linnaseudun toimistolla on osaavaa porukkaa auttamassa eteenpäin. Suosittelen.

Hyvää ja toimeliasta uutta vuotta 2025!

Kirjoittaja on valtuutettu (kok.), Hämeenlinna.