Suomi julkaisi uuden varautumisoppaan häiriö- ja kriisitilanteisiin. Että jos infrastruktuuri pettää, syystä tai toisesta, tai tapahtuu se kaikkein pahin, kansa osaa toimia. Kotivara pitää olla, vettä, kuivamuonaa ja kynttilöitä, taskulamppuja sekä käteistä rahaa. Minä olen kerennyt jo aiemman kotivarani syödä. Itseasiassa olin oikein riemastunut, kun kerran suuren suklaahimon iskiessä muistin, että haa, mun kotivarassani on suklaalevy!
Vesikanisterit käytettiin aikanaan, silloin kun kaivosta loppui vesi. Kauraryynit syötin linnuille. Oli minulla survival-reppukin pakattuna. Puukko, passit, tulitikkuja, monivitamiineja ja suomi–venäjä-sanakirja. Jos vaikka joutuu vangiksi. Itseasiassa olenhan minä sitä kieltä ala-asteella opiskellut viisi vuotta, mutta jos osaa sanoa, että Valentina Tereskova oli ensimmäinen nainen avaruudessa, ei siitä liene hyötyä käytännön elämässä.
Meille maalaistolloille ei ole osoitettu mitään virallista väestönsuojaa. Itse meinaan akuuttitilanteessa juosta alakerran kylpyhuoneeseen ja sujahtaa isoon rautaiseen kylpyammeeseen. Kai sekin nyt hieman suojaa, tosin pitää viritellä joku rautalevy siihen katokseksi.Tulee ammeellekin sitten jotain järkevää käyttöä.
Meille maalaistolloille ei ole osoitettu mitään virallista väestönsuojaa.
Ja samantien kun sinne suojautuu, voi tietysti laskea ammeen täyteen vettä ja ottaa vaahtokylvyn. Taidan viedä kylppäriin varmuuden vuoksi muutaman putelin Proseccoa. Ja kohta huomaan odottavani ilmahälytystä.
Noh, oikeasti minä kammoan ajatusta sodasta. En olisi uskonut, että lapseni joutuvat elämään aikana, jolloin seuraava joulu voi olla viimeinen. Maailmalla tilanteet eskaloituvat äkkiä ja sitten mennään. Nyt voisin olla hyvinkin otollinen hurahtamaan uskoon. Aikanaan kun Jehovan todistajat, jotka olivat muuten aivan ihania ihmisiä, koittivat takoa totuutta uppiniskaiseen kaaliini, näin painajaisunta, jossa asuin kerrostalossa (ei, ei, se ollut se pahin asia siinä unessa) ja vedenpaisumus tuli ja vettä alkoi tulvia jo postilaatikostani.
Siinä vaiheessa unta tajusin, että hitto soikoon, minähän olen luopio, enkä pelastu, että kiinnostusta totuuteen kyllä olisi, mutta ei uskoa. Sitten siinä unessa muistin, että minullahan oli sen todistajapariskunnan puhelinnumero ja äkkiä soittamaan. Sanoin, että Sana täällä ja mulla tulee vettä jo sisälle, että tulkaa äkkiä hakemaan minut. Todistaja vastasi unessa, että ei tämä mikään putkifirma ole.
Tätä kirjoittaessa päässäni on vanhan ajan papiljotit. Huomenna nimittäin täytyy ajaa Espooseen, hakemaan yhtä musiikkialan tunnustusta. Paha vaan kun huomiselle on luvattu erittäin vaarallista ajokeliä. Pitää ottaa se survival-reppu mukaan. Sitä voi sitten ojassa syödä monivitamiineja ja kaivella puukolla kynnenalusia. Peace!
Kirjoittaja on Rengon maaseudulla elävä iskelmäsanoittaja.