Kaukana ovat ne ajat, jolloin kuninkaat valittiin pienen aatelispiirin toimesta. Rahvasta ei päästetty sekaantumaan asioihin, joista se ei mitään ymmärtänyt. Harvaa kaskenpolttajaa edes kiinnosti, kuka istui valtaistuimella niin kauan kuin siitä ei ollut arkielämässä kohtuutonta haittaa. Ja kun uutiset kulkivat hitaasti, vihattu kuningas saattoi olla jo kuollut siinä vaiheessa, kun tyytymättömän kansalaisen käsi puristui nyrkkiin.
Toisin on nykyään. Me kaikki saamme äänestää, kunhan ikää on tarpeeksi. Lukutaitoakaan ei tarvita, riittää kun osaa katsella kuvia. Jokaisen vaalin tulos on aina sama, suurin osa kansasta on äänestänyt väärin ja käytännössä vain minä oikein. Edellisen vaalikauden hallitus on jättänyt kaiken sen tekemättä, mitä se nyt vaati oppositiosta käsin tehtäväksi. Poliittisen sirkuksen toistuva ohjelmanumero voisi olla melko tylsä, mutta onneksi meillä kaikilla on mikromuovin ja prosessoidun ruoan ansiosta miljoonakalan muisti.
Todellisuudessa vaalien väliset gallupit ovat yhtä hyödyllisiä kuin kuolemanjälkeiset lääkärikäynnit.
Vaaleja on niin harvoin, että kunnon demokratiassa pitää päästä tunnustelemaan tasaisin väliajoin valtion pulssia. Uutiskanavat tuuttaavat silmille gallup-tuloksia kerran kuussa ja kukin voi hekumoida rinnakkaistodellisuuden pumpulissa. Jonkun puolueen suosio on laskenut, aivan niin kuin me kaikki oikeassa olevat ennustimme. Hallitus kaatuu, valta vaihtuu ja kaikki on pian taas hyvin, tai ainakin niin haluamme kuvitella. Todellisuudessa vaalien väliset gallupit ovat yhtä hyödyllisiä kuin kuolemanjälkeiset lääkärikäynnit. Niistä saa kyllä laskun mutta mikään ei muutu.
Kun liian iso joukko ihmisiä ahdetaan samojen rajojen sisään, kaikkia yhdistävät tekijät alkavat vähentyä. Demokratiassa tanssitaan aina enemmistön pillin mukaan, mutta suuressa joukossa vähemmistökin on huomattava. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa tämä tullaan jälleen näkemään, kun liki 80 miljoonaa äänestäjää huomaa jääneensä tappiolle ja maata alkaa johtaa henkilö, jota he inhoavat. Onko uudesta johtajasta yhdistämään kansaa, se jää nähtäväksi.
Tässä uudessa uljaassa maailmassa demokratia ei toimi enää niin kuin antiikin Kreikassa. Nykyihminen on yksilö, joka ei koskaan ole väärässä eikä missään nimessä voi taipua muiden tahtoon. Hän tunnustaa demokratian vain silloin, kun kaikki muut ajattelevat samoin kuin hän.
Kehitys kulkee omia polkujaan, ja tärkeintä on kai liike. Demokratia on mennyt rikki jo aikoja sitten, mutta tässä on käynyt kuin vanhan maatilan isännälle. Kun on kerran Ladan ostanut, sillä ajellaan niin kauan kuin vävypoika jaksaa työntää sitä.
Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kirjailija.